Tampereen Kauppahalli palvelee iltaisin kevätkaudella 2019 joka kuun ensimmäinen perjantai, jolloin ovet ovat avoinna ja herkut tarjolla aina klo 20 asti. Kauppahallin ravintoloitsijat ja kauppiaat ovat luoneet Iltahalli-tapahtumaan kimpassa mukavaa tunnelmaa, tarjouksia ja maistiaisia.

Kulinaristia kiinnostaa erityisesti kiireetön illallinen hallin laadukkaissa ravintoloissa. Näistä tunnetuin on 4Vuodenaikaa, jonka maine on kiirinyt jo ulkomaille asti. Tästä osoituksena ravintolan voi bongata myös Pohjoismaiden parhaat ravintolat esittelevän White Guide Nordic -ravintolaoppaan sivuilta ja 50 Parasta Ravintolaa -listalta.

Ravintolan kuuluisaa bouillabaisse-annosta on aina saatavilla, mutta perjantain iltahalli-tapahtumassa avautuu mahdollisuus nauttia siitä eloisassa iltatunnelmassa.

– Meidän kohdalla ilta-aukiolot tarkoittavat pidennettyä pöytiintarjoiltua lounasta ja combo-annoksia, joissa yhdistyvät ruoka ja viini sekä toisinaan myös charcuterie-lautasta, ravintolapäällikkö Suvi Volanen kertoo. Lauantaiaamuna ravintola avaa jälleen ranskalaiselle aamiaiselle.

ESIMERKKIMENU: MENU DU JOUR 05.04.2019
Keittiö avoinna 19.30 asti

Gratinoitua turskabrandadea, lämminsavulohta & beurre noisette 12€

Duroc porsaan ribsiä, karpalo-rusinacoleslaw, porkka-perunakakkua & rosmariinikastiketta 12€

Punajuurikeittoa, lohiterriiniä& talon leipää 9,50€

Maalaissalaatti 11€

Paistettua siikaa, perunasipsiä & herkkutattirisottoa 23€

Morbier-juustoa, lakkahilloa & patonkia 4€
Café gourmand 6,80€
Appelsiinipossetti 5,80€
Suklaakakkua & tyrnijäätelöä 5,80€

NOS SPÉCIALITÉS:
Tuoreet osterit 3,50€/ kpl
Roquefort-valkosipuli etanat 10€/ 18€
Ranskalainen kalakeitto 14,80€
Klassinen härkätartar 12€/18€
Naudan ulkofileetä á la Bearnaise 18€/ dry age 24€

4 Vuodenaikaa tarjoaa Kauppahallissa ranskalaista aamiaista maanantaista lauantaihin

Tapahtuma


Iltahalli-tapahtuma Kauppahallissa: 4Vuodenaikaa

 joka kuun ensimmäinen perjantai
 08:00 – 20:00
 Hintaluokka: 
 Tapahtuma verkossa
Tapahtumapaikan esittely

Tapahtumapaikka


4Vuodenaikaa

4Vuodenaikaa
 Hämeenkatu 19
Tampere

 Hotellit läheisyydessä