Intohimosta olueen ja rohkeaan ruokaan. Siitä vaahtosi idea aikanaan idea oman panimoravintolan perustamiseksi. Pyynikin Brewhouse perustettiin loppuvuodesta 2017 oluen ystäville. Valikoima humalluttaa edelleenkin niin määrällään kuin laadullaan.
Aiemmin ravintolan tynnyreissä porisi Pyynikin uutuuksia, joiden lisäksi hanasta löytyi lähes 20 olutlaatua ja pulloissa vielä reilusti lisää. Edelleenkin kokonaisuuden kruunaa ravintolan vaihtuvien hanojen erikoisuudet. Rehdin ronski ruokalista mukailee tietysti kaikkea tätä. Oluen rooli on vahva niin itse ruoan valmistuksessa kuin sitä nauttiessakin, mutta viineihinkin kiinnitetään asiallista huomiota. Kesäisin oluen ja ruuan liitosta voi nautiskella yhdellä Tampereen komeimmista terasseista.
Brewhousen krouvilla tavalla bistromaisella ruokalistalla on paljon tamperelaisia perinteisiä annoksia – myös pihviannoksia, kuten pippuripihviä ja vinkkaria. Tässä ravintolassa on aina myös burgeria tarjolla.
BREWHOUSEN TERASSI KUVINA
PYYNIKIN BREWHOUSE KARTALLA
PYYNIKIN BREWHOUSE ARTIKKELEISSA
Tampereen terassit ja kesäkeitaat – parhaat kesäterassit esittäytyvät
Nyt saa jälleen nauttia ulkona aurinkoisen lämpöisestä ilmasta, eikä tarvitse uhmata säiden jumalia! Tässä terassikauden helmiä Tampereella.
7 X Fish & Chips – Todellinen brittien klassikkoannos Tampereella näissä ravintoloissa ja pubeissa
Fish & Chips on herkullinen perinneruoka ja pubiklassikko Briteistä. Tampere on rentojen kortteliravintoloiden ja gastrobaarien kaupunki ja sitruunan raikastaman kalaisan annoksen saa lautaselleen useasta...
Pyynikin Brewhousessa ohjattuja ja omatoimisia tastingeja ruoalla ja ilman
Maineikkaisiin Pyynikin Käsityöläispanimon oluisiin pääsee pulahtamaan Pyynikin Brewhousessa niin lennosta napattavien omatoimitastingien kuin ohjattujen tasting-sessioidenkin muodossa. Kumpikin olutmaistelu on notkeasti yhdistettävissä myös ruokamaisteluun.
Juttu on...
Pyynikin Brewhousen mikropanimo täydessä käynnissä – Samuli Peltonummi intoutuu tastingeista
Pyynikin Brewhousen mikropanimo Tammerkosken partaalla hyrähti jälleen käyntiin vuodenvaihteessa. Maaliskuun aikana uusia oluita saadaan ulos ja asiakkaiden tuopposiin jo kolme kappaletta. Mikropanimoa pyörittävä Samuli...
PYYNIKKI BREWHOUSE TAPAHTUMISSA
su 10.5. 12:00
Pyynikin Brewhousen Tammerkosken partaalla juhlii äitienpäivää sunnuntaina 10.5.2026. Klo 12...
Pyynikin Brewhousen äitienpäivä
Tampere Pyynikin BrewhousePyynikin Brewhousen Tammerkosken partaalla juhlii äitienpäivää sunnuntaina 10.5.2026. Klo 12...
Pötiintarjoiltu vappumenu (alkuruoka ja pääruoka), jonka erikoisuutena kakkubuffet
su 10.5. 12:00
Pyynikin Brewhousen Tammerkosken partaalla juhlii äitienpäivää sunnuntaina 10.5.2026. Klo 12...
Pyynikin Brewhousen äitienpäivä
Tampere Pyynikin BrewhousePyynikin Brewhousen Tammerkosken partaalla juhlii äitienpäivää sunnuntaina 10.5.2026. Klo 12...
Pötiintarjoiltu vappumenu (alkuruoka ja pääruoka), jonka erikoisuutena kakkubuffet





