KotiArkistoidut4Vuodenaikaa hyödyntää paikallista olutta bliniviikoillaan

4Vuodenaikaa hyödyntää paikallista olutta bliniviikoillaan

Kauppahallin ravintola 4Vuodenaikaa tarjoilee 23.1.-2.3.2019 luontaisesti gluteenittomia, muhkeita blinejä, joiden valmistuksessa hyödynnetään paikallista olutta.

Kyseessä on Suomen ensimmäinen gluteeniton India Pale Ale -olut Tampereelta.

– Olut on ollut meillä taikinassa antamassa makua ja kuohkeutta. Tällä kertaa käytämme Pyynikin gluteenitonta KauppaIPAa. Lisukkeeksi suosittelemme Nygreniltä kylmäsavustettua kirjolohenmätiä sekä muikunmätiä, kertoo ravintolapäällikkö Suvi Volanen.

Oluella rikastettujen blinien seuraksi ravintolasta suositellaan Pyynikin Käsityöläispanimon suunmyötäistä Sessio White IPAaGluteenitonta KauppaIPAa myös lasissa tai viinin ystäville kuohuvaista cavaa. Bliniannoksensa voi valita pienenä tai isona, mädeillä tai sienisalaatilla.

– Kuluvalla viikolla 26.1. asti saatavilla on vielä kauden viimeiset tuoreet hirvenlihat mm. makkaran ja fileiden muodossa niin kauan kuin tavaraa riittää, Suvi vinkkaa ja muistuttaa, että kevätkaudellakin Kauppahalli on joka kuun ensimmäisenä perjantaina avoinna pidennetyin aukioloin klo 20 asti.

Tapahtuma


4Vuodenaikaa: Bliniviikot

 2.3.2019 asti

 Hintaluokka: alk. 13 
 Tapahtuma verkossa
Tapahtumapaikan esittely

Tapahtumapaikka


4Vuodenaikaa

4Vuodenaikaa
 Hämeenkatu 19
Tampere

 Hotellit läheisyydessä

Toni Honko
Toni Honko
KOHOKOHDAT.FI, Lifestyle Media Oy, 040 591 8219, toni.honko@kohokohdat.fi

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

Ravintolat Tampere – Dabbal Kitchen & Bar

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Teatterin Terassi palautti yhden Tampereen kaivatuimmista ja aurinkoisimmista terasseista

Tampereen Teatterin edustalla paistatellaan taas ruoan, juomien ja hyvän...

Restbar Group osti ravintola Kosken – keittiömestari jatkaa, palvelu vahvistuu Jaana Kariskosken johdolla

Ravintola Koski sai huhtikuussa uuden omistajan ja jatkaa toimintaansa...

Oma paikka Tornihotellin huipulla – Moro Sky Barista voi nyt varata VIP-sohvaryhmän

Moro Sky Bar lukeutuu Tampereen tunnetuimpiin katto- ja näköalabaareihin....