MAINOS
  Kun monet ruokaravintolat sulkevat kesällä oviaan, Ravinteli Huberin grilliin kipataan lisää puuhiiliä. Keittiössä grillataan pihviä sekä makkaraa pikkutunneille asti ja...
Tiiliholvin alkuvuosi on täynnä herkullisuutta ja tunnelmallisuutta. On blinirunsautta, mielenkiintoisia raaka-aineita monipuolisesti valmistettuina, sadan kynttilän ystävänpäiväillallista sydämellisine erikoismenuineen.
Stefan's Steakhouse on uudistanut listansa. Lautasille asetellaan niin kesäisen ja hedelmäisen keveitä kuin paahtavan grillikesän lihaisiakin makuja.
Joskus vanhasta pitää luopua, jos haluaa jotain uutta ja mielenkiintoista tilalle. Niin kävi Tampereen Fransmannin kohdalla, joka oli maan...
Tampereen hotellit ovat myös pihvikeitaita. Original Sokos Hotel Ilveksen Fransmannissa pihviviikot tuovat lautasille erinomaisia raaka-aineita.
Sokos Hotel Ilveksen ravintola Fransmannin ruokalista täydentyy ajankohtaisilla mauilla 14.4. Kevään kunniaksi Fransmannissa tarjoillaan huhtikuun puolivälistä alkaen muun muassa parsaa eri tavoin valmistettuna. Lyhyen sesongin aikana parsaa saa muun muassa perinteisesti hollandaisekastikkeella, briossissa ja keittona.
Bodega Salud täyttää tänä vuonna jo 45 vuotta. Juhlavuoden klassikkoannoskarkeloiden kautta taloon on kotiutunut myös Heikki Kärkkäinen, joka on...
Finlaysonin Palatsin uusi kausimenu pistää bliniksi, hanheksi ja aurinkoiseksi appelsiiniksi. Niistä ja viehkeistä suositusviineistä on kevättalven herkuttelut tehty.
Ravinteli Huberissa hevosen suosio on kirmannut suorastaan säkenöivän suuriin mittasuhteisiin. Ravintolan alkumetreiltä asti valikoimassa ollutta kotimaista hevosenlihaa päätyy aina...
Stefan's Steakhouse uudisti listansa talven kylmästä salin lämpimään herkuttelemaan houkuttelevaksi. Maisteltavissa on niin poroa, possua kuin villiä, vapaata ja paikallista valkohäntäpeuraakin.
Viime vuonna Salud piti paella-viikot, joiden suosio oli suunnaton. Siitä saakka paellaa on toivottu palaavaksi liki päivittäin. Keittiöpäällikkö Tomi Schulze...
Ravintola Tiiliholvi juhlistaa tryffeliviikkoja kuuden ruokalajin komealla tryffelimenulla. Menu hellii sisällään niin sieni-tryffelitäytteistä haukimureketta, saksanhirveä tryffelikastikkeella kuin tryffelibriossin kanssa tarjottavaa ja päärynäkastikkeella aateloitua Kyrösjärven sorsaakin. Ihan jokaisessa annoksessa on tryffeliä jossain muodossa.