KotiRavintolat TamperePihviravintolatBerthan sommelierkonkari Pasi Mamia Huberin viinien valtiaaksi

Berthan sommelierkonkari Pasi Mamia Huberin viinien valtiaaksi

Huikean ammattitaidon sommelier Pasi Mamia vie Huberiin juomatietämyksen lisäksi hyväntuulista asiakaspalvelufiilistä.

Pasi Mamia ponkaisee Berthan ravintolapäällikön paikalta sisarravintola Huberin sommelieriksi ja viinien valtiaaksi 30.10.2017. Kokeneen juomakonkarin mielenkiinnon herättivät Huberin isot muutokset.

– Seitsemän vuotta samassa paikassa on ravintola-alalla pitkä aika, joten halusin jo uusia haasteita, Mamia kertoo päätöksestään.

Elina Airola ja Pekka Koponen.

Ravinteli Berthan salin sieluna avajaisista asti toiminut Mamia uskoo, että hänellä on Huberille paljon annettavaa. Huber on viime aikoina uudistanut niin fyysisiä puitteitaan, palveluaan kuin ruokatuotettaankin. Erikoisuutena on kotimainen, meheväksi marmoroitunut lypsylehmän liha ja ravintolasalin dry aged -kaapit lihan mureuttamiseen.

– Odotan innolla työskentelyä ravintolapäällikkö Elina Airolan ja keittiömestari Pekka Koposen kanssa, Mamia kertoo.

Mamia voi ottaa uudet haasteet vastaan hyvillä mielin, sillä Bertha jatkaa taitavissa käsissä. Matti Kuukkanen-Fager on hoitanut Berthan juomapuolta ja serviisiä jo yli vuoden.

Huberia ja Berthaa pyörittävälle Veljekset Ponteva Oy:lle Mamian säilyminen yrityksen palkkalistoilla on erittäin hieno asia.

– Vuoden aikana tehdyt muutokset ovat olleet työntekijöille selvästi mieluisia. Jos Pasin kaltaisen huippuosaajan mielenkiinto ja innostus saadaan pidettyä yllä yrityksen sisällä, niin voi uskoa koko yrityksen olevan oikealla tiellä, sanoo ravintolatoimenjohtaja Markus Saavalainen.

Pasi Mamia tunnetaan loistavasta viiniosaamisestaan ja asiakaspalvelutaidoistaan. Hänet palkittiin Suomen ravintola-alan ”Oscarilla” eli PRO-patsaalla ravintolan asiakaspalvelija -sarjassa vuonna 2014.
KOTISIVUT RAVINTOLA HUBER

Ronja Honko
Ronja Honko
Ronja Honko, Lifestyle Media Oy.

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

Ravintolat Tampere – Dabbal Kitchen & Bar

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Utopia – uusi maailmanlopun ravintola

Puutarhakadulle avautuu pian uusi ruokaisa ravintola, Utopia. Asialla on...

Joonas Sammal nousi Huberin keittiömestariksi – taustalla lihanleikkaajasuvun perinteet ja huippukeittiöiden opit

Joonas Sammal on lihanleikkaajasuvun vesa, joka innostui ruoanvalmistuksesta palavasti...

Keikkapaikkalegenda syntyi sattumalta – monipuolisuus, erilaisuus ja akustiikka 30-vuotiaan Telakan supervoimina

Tullinaukion vanhasta viljamakasiinista piti tulla tila teatterille, mutta Telakka...

Oluthuoneen terassikauden avajaiset – musaa, makkaraa ja uutuusoluita kävelykadulla

Tänä vuonna jo komeat 30 vuotta täyttävä Oluthuone viettää...