MARISCOS CON ARROZ ESPAÑOL tuo kovasti kysytyt paellamaut takaisin! Pannulta löytyy grillattua mustekalaa, jättirapuja ja sinisimpukoita espanjalaisen paellariisin ja chorizoöljyn kera.

Viime vuonna Salud piti paella-viikot, joiden suosio oli suunnaton. Siitä saakka paellaa on toivottu palaavaksi liki päivittäin. Keittiöpäällikkö Tomi Schulze halusi vastata paellanhimoisten huutoon, joten annos on nyt listalla hiukkasen muovaillussa ja keittiötä paljon vähemmän ruuhkauttavassa muodossa.

– Teemme paellan nyt vähän eri tavalla. Siinä on kaikki elementit ja maut, mitä paellaan kuuluu, mutta emme paista sitä liekillä pannussa, kuten perinteistä versiota kuuluu, vaan teemme sen risottomaiseen tyyliin. Annos tulee kyllä pienellä paellapannulla tarjolle, mutta sitä ei siis valmisteta siinä, Schulze valottaa.

Syy toisenlaiseen tekniikkaan on hyvin käytännönläheinen.

– Viime vuonna paella oli niin valtavan kysytty, että meillä oli ihan joka hellankulma ja uuni täynnä niitä pannuja pyörimässä, toteaa Schulze naurahtaen.

Nyt keittiö pystyy vastaamaan annoskysyntään tolkullisempaan työtahtiin silti mauista tinkimättä.

Toinen odotettu paluumuuttaja on hevosen sisäfilee, joka löytyy listalta Josper-puuhiiligrillissä tirisseenä ja rosmariinikastikkeella kruunattuna. Kavereinaan hepalla on myös chorizovoita ja grillattua bataattia.

Uudella listalla myös kasvisruokailijat ja vegaanit on huomioitu paremmin niin tapas-, pääruoka ja jälkiruokarintamalla.

– Grillattu portobellosieni on suosittu ja komea annos. Siinä on marinoitu ja grillattu portobellolakki paellariisipohjalla, vähän hasselpähkinää ja kikhernettä, Schulze kuvailee.

Salud juhlistaa tänä vuonna 45-vuotistaivaltaan, minkä kunniaksi luvassa on lisää ruokaisia yllätyksiä.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

Tomi Schulzen henkilökohtaisiin uuden listan annossuosikkeihin kuuluu TERRINA DE PATO, eli rapeaksi paistettua ankankoipiterriiniä, selleri-valkosipulipyreetä, kirsikkaa, pistaasia ja tryffeliöljyä.

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

LUE MYÖS

Pässinkivekset, paella ja jättiravut tekivät paluun Saludin juhlavuoden listalle uuden keittiöpäällikön ohjastuksessa

Bodega Salud täyttää tänä vuonna jo 45 vuotta. Juhlavuoden klassikkoannoskarkeloiden kautta taloon on kotiutunut myös Heikki Kärkkäinen, joka on aikanaan ollut Saludissa silloisen legendaarisen...

Paellamaut palasivat Saludiin – Uudistuneella listalla myös enemmän ruokavaliovaihtoehtoja

Viime vuonna Salud piti paella-viikot, joiden suosio oli suunnaton. Siitä saakka paellaa on toivottu palaavaksi liki päivittäin. Keittiöpäällikkö Tomi Schulze halusi vastata paellanhimoisten huutoon, joten...

Näissä ravintoloissa Tampereella ruoka valmistuu avotulella tai grillaten

Grillaamisen ja avotulella ruoan valmistamisen sesonki on etenkin kesällä, mutta raaka-aineet ovat aina tulilla näissä Tampereen huippuravintoloissa. Koska kaikkihan sen tietävät, että puuhiililä grillaamalla...