KotiArkistoidutStefan's Steakhouse grillaa ja chillaa kesämauin

Stefan’s Steakhouse grillaa ja chillaa kesämauin

Mixed Grill Stefan's Steakhousen tapaan.
Mixed Grill Stefan’s Steakhousen tapaan eli wagyuta, aberdeen angusta ja herefordia messevässä muodossa kaverinaan hurmaava merquez-makkara.

Stefan’s Steakhouse on uudistanut listansa. Lautasille asetellaan niin kesäisen raikkaan ja hedelmäisen keveitä kuin paahtavan grillikesän lihaisiakin makuja. Valikoimassa on myös mystikäs jälkiruoka, joka piti siirtää drinkkilistalle tujuutensa takia.

Pääruokapuolen lihaisissa annoksissa kiinnostusta herättää runsas Mixed Grill, jossa tarjoilualustalla pötköttää eri tavoin valmistettuna kolmea erirotuista nautaa: wagyuta, aberdeen angusta ja herefordia. Niiden kaverina on kauppahallista haettua, varta vasten Stefan’s Steakhouselle suunnitellun reseptin mukaan valmistettua merquez-raakamakkaraa. Isompikin könsikäs häätää tällä setillä nälkänsä maukkaasti.

– Halusimme tuoda maailmalta tutun Mixed Grill -annoksen meidän listallemme, mutta samalla tehdä se sellaisella laatutasolla, jota Suomessa ei ole ennen nähty, keittiömestari Otto Sovelius tähdentää.

Kalavaihtoehdoista Otto ennustaa menestystä etenkin halstratulle siialle, joka tarjotaan uusien perunoiden, kevätsipulikastikkeen ja maukkaiksi puolikuivattujen tomaattien kanssa.

Kesään kuuluvat vahvasti myös grillatut ribsit. Listalla on hereford-ribsejä, jotka ovat erityisen messevän makuisia, kiitos keitinliemen. Otto käyttää keittämiseen masterstock-lientä, joka on aikanaan keksitty Kiinassa. Juju on siinä, että samaa lientä käytetään yhä uudelleen ja uudelleen lihojen keittämiseen. Jokaisen keittokerran jälkeen liemi saa lisää makua siinä keitetystä lihasta ja toisaalta myös antaa myös moniulotteisempaa ja muhevampaa makua lihaan.

Otto Sovelius on Stefan's Steakhousen keittiövelho.Jälkiruokalistalla on raikkaita ja hedelmäisiä annoksia, kuten erillisiksi komponenteiksi purettu raparperipiirakka. Yksi jälkihyvistä on siirretty drinkkilistan puolelle tujuutensa vuoksi, mutta sitä kannattaa ehdottomasti kysellä. Keittiömestari nimittäin näkisi itsensäkin helposti nautiskelemassa kyseisen Tequila & Passion smoothien aurinkoisella terassilla työpäivän päätteeksi.

– Kehräsaaren terassilla myös grillataan tänä kesänä. Juhannuksen jälkeen meillä on grilli kuumana joka päivä, kunhan ei isoja asioita sada taivaalta. Grillissä on sitten tarjolla taas uusia juttuja maisteltavaksi, Otto kertoo.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

Ronja Honko
Ronja Honko
Ronja Honko, Lifestyle Media Oy.

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

Ravintolat Tampere – Dabbal Kitchen & Bar

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Kauppahallin Juustosoppi sai uudet yrittäjät – juustoa, viiniä ja olutta osaavissa käsissä

Tampereen kauppahallin Juustosoppi sai uudet mutta tutut yrittäjät, jotka...

Panimoravintola Plevna uudistui ja toi kausimenut valikoimaan

Raaka-ainesesongit ja vuodenaikojen vaihtelu näkyvät Panimoravintola Plevnassa entistä vahvemmin...

Pepperit uudistuvat vauhdilla – kolmen sukupolven pyörittämät ravintolat kaavailevat myös kasvua

Pirkanmaalaiset Pepper-ravintolat käyvät läpi uudistusta, jossa keittiön linja bistroutuu,...

Purebite Lounge – uusi juhlatila Tammelan Purebitessa

Tammelan ravintolatarjonta sai kiinnostavan lisän juhlijoille, kun yksityistilaisuuksiin sopiva...