MAINOS
Otavalankadun skandinaavihelmi Gastropub Nordic on kätkeytynyt Tampereen lyhyimmälle kävelykadun pätkälle.
Kalevan hurjaa vauhtia kehittyvä ruoka- ja baarikattaus sai uuden herkun alkukesästä, kun Public House Huurre alkoi korkkailla ja kokkailla...
Näsilinnan Café Milavidan lounaalle on suunnannut varsinainen kulttuurin monitoiminainen, joka on rutkasti enemmän kuin Salatuista Elämistä koko kansalle tuttu...
Tiiliholvi juhlistaa rapukautta elokuun viimeisen viikonlopun iltoina ja tuo tarjolle saksiniekkoja menun yhteydessä varsin edukkaasti. Rapuja voi ostaa lisäherkuksi...
Lounas- ja tilausravintola Elite on itse tehtyä ruokaa ilman puolivalmisteita. Eikä se muuta voisi ollakaan, kun puukkojen ja kasarien...
Ensikertalaiset korjasivat potin Tamperradan pintxo-kisassa. Yleisöäänestyksen voitti Pikkubistro Kattilan pintxo, tuomaristo äänesti yksimielisesti Bistro Juliennen makupalan parhaimmaksi. Tänä vuonna Tamperrada...
La Fiestan sunnuntai-iltapäivät on pyhitetty rennolle brunssiherkuttelulle. Noutopöytämakuja luodaan Meksiko-twistillä, mutta koska aamiaisen ja lounaan yhdistelmästä on kyse, niin myös tuttuja suomalaisia aamiaiselementtejä löytyy.
Panimoravintola Plevnan eli Koskipanimo Oy:n valmistama Siperia Stout on valittu Suomen parhaaksi olueksi vuosimallia 2015. Kisan järjesti Suomalainen Olut...
KOTISIVUT     RAVINTOLAESITTELY Tapasbaari Inezin terassi on raikas ja lokoisa.Puiston laidalta avautuu vehreä näkymä Hotelli Tammerin ja Koskipuiston suuntaan. Inez hemmottelee asiakkaitaan tänä...
Berthassa kasvissyöjät ovat tasaveroisessa annosasemassa lihaisten herkkujen nauttijoihin nähden. Kasvisruokaahan on ollut aivan alusta asti, täyspitkä kasvismenukin lanseerattiin viime keväänä. Vaan nytpä on tehty epäilemättä koko maan mittakaavassa melkoinen harppaus: 6 ruokalajin vegaanimenu on taituroitu tarjolle. Vieläpä vegaanisine viineineen päivineen.
Arto Rastaan Pop Up -Hurlumhei on neljä päivää, neljä erilaista 5 euron pop up -päräytystä. Street foodia, keittiömestarin parhaita...
Finlaysonin Palatsin keväässä siemaillaan suunmyötäisiä Ranskan alsacelaisia Schlumbergerin viinejä. Ravintolapäällikkö ja viinitaituri Ismo Niemelä hurmaantui viineistä siinä määrin, että kausimenukin on suunniteltu viinilähtöisesti. Niin laseissa kuin lautasillakin maistuu siis Ranska ja Alsace.