Suunnitteletko pienemmälle seurueelle pikkujouluja, syntymäpäiviä, polttareita, etkoja, häiden jatkoja, karonkkaa, bileitä tai muita juhlia? Tampereella rakastetaan kabinetteja. Niissä voi juhlia ja kokoontua ravintoloissa aivan omassa rauhassa ja toisaalta myös muita asiakkaita häiritsemättä.

Poiminto päivitetty 31.10.2025.

Poimimme yhteen suosittuja pienempiä juhlatiloja – kabinetteja, joista kaikissa voi nautiskella myös laadukkaasta ruokatuotteesta. Mukana on myös kabinettitiloja, joissa on saunamahdollisuus. Ravintoloiden kabinetit ovat siitäkin loistavia juhlatiloja, että erillistä vuokraa ei yleensä tarvitse periä, silloin kun tila sijaitsee kiinteästi ravintolan yhteydessä. Osa ravintoloista tekee myös catering-palveluita, eli ryhmille on saatavilla erityisiä tai räätälöityjä ateriakokonaisuuksia.

Nyt on hyvä aika varata oma kabinetti ja järjestää pikkujoulut tampereella. Katso myös päivitetty juhlat Tampere -sivumme

SELAA KABINETTEJA TAMPEREELLA

30 + erilaista ravintolakabinettia Tampereen keskustassa
Katso kaikki Tampereen ravintolat

Tampereen juhlakabineteista yksi tunnelmallisin löytyy aivan kaupungin ravintolakaupunginosan ytimestä. Dining 26 -ravintolan kabinetti. Kuva: Toni Honko, Kohokohdat.fi
Tampereen juhlakabineteista yksi tunnelmallisin löytyy aivan kaupungin ravintolakaupunginosan ytimestä. Dining 26 -ravintolan kabinetti. Kuva: Toni Honko, Kohokohdat.fi
Kabinettitilat soveltuvat hyvin pienempiin juhliin, kuten syntymäpäivät, ristiäiset, karonkat, pikkujoulut, lakkiaiset sekä kokous- ja yritystilaisuuskäyttöön. Monet sivun kabineteista voi saada käyttöönsä ilman tilavuokraa.
Voit kysyä myös meiltä vinkkejä juhlien järjestämiseen. Autamme mielellämme, jos lähetätte meille sähköpostia: toni.honko@kohokohdat.fi

KABINETIT TAMPEREEN KESKUSTASSA

Tampereen kabinetteja pienille 6-30* henkilön ryhmille ja seurueille

Tiesitkö, että kun ryhmän koko on sopiva, ruokailevien seurueiden ei yleensä tarvitse maksaa erillistä tilavuokraa. Näin on erityisesti silloin kun kabinetti on läheisessä yhteydessä muuhun ravintolatilaan. Nämä ovat ravintolakabinetteja, joihin ei voi tuoda omia juomia.  

1Los Pollosin kabinetti

Los Pollos Grill & Bar on espanjalaisviritteinen ravintola Tampereen keskustan vilkkaimmalla ravintolakadulla. Ravintolan  valoisa kabinettitila toimii parhaiten 10-16 henkilön seurueille ja se soveltuu monenlaisiin juhliin synttäreistä pikkujouluihin. *Kabinetti on pieni juhlatila, jossa ruokailun yhteydessä ilmainen. Kokonaisuus sovitaan asiakkaan kanssa tarkemmin.

Ilman tilavuokraa* Katso ryhmämenu

Los Pollosin valoisa kabinetti pieniin juhliin ja kokouksiin Tampereen keskustassa

2Lapland Hotels Tampereen Kero-saunakabinetti ja Dabbalin ravintolakabinetit

Saunakabinetti Kero Tampereen Lapland Hotellissa

Lapland Hotels Tampereen maisemasaunakabinetti Keroon ruoat saapuvat lappilaisiin makuihin erikoistuneen Ravintola Dabbalin keittiöstä, josta saunakabinettiin on mahdollista tilata jopa ravintolan yllätysmenu. Hotellista löytyy myös pienempiä kabinetteja, kuten Lappi (maksimissaan 14 henkeä) ja Kilpisjärvi (maksimissaan 10 henkeä) -kabinetit, joista molemmista veloitetaan illallisiin tai muihin pieniin tilaisuuksiin tilaveloitus. Myös nämä pienet kokous- ja juhlatilat ovat varattavissa myyntipalvelusta joko puhelimitse tai sähköpostitse, ja tarjoilut voidaan räätälöidä joko rennompaan tai hienompaan illanviettoon sopiviksi. Ravintola Dabbalissa ja sen juhlatiloissa tarjoilut onnistuvat niin pöytiintarjoiltuina kuin seisovastapöydästäkin.

Tilavuokra

LUE LISÄÄ: Kero kuumana – Lapland Hotellin upea sauna- ja juhlatila taipuu yllätysmenusta hot-joogaan

Kero kuumana – Lapland Hotellin upea sauna- ja juhlatila taipuu yllätysmenusta hot-joogaan

3Ilveksen kattosaunan maisemakabinetti

Ilveksen kattosauna ilmasta kuvattuna
Ilveksen kattosauna ilmasta kuvattuna

Ilveksen kattosauna on edustava juhlatila, jossa koskimaisemat ja auringonlasku tekee melkoisen vaikutuksen. Tampereelta on vaikeaa löytää upeampaa juhlapaikkaa pienelle seurueelle, jonka suositeltava koko vaihtelee 10–30 henkilön välillä. Maisemakabinetin ruoat ja juomat saunalle tulevat hissillä torniravintolan juurelta.

Tiedustele myyntipalvelusta

LUE LISÄÄ Ilveksen kattosauna

Ilveksen kattosauna avaa näkymät Tammerkosken kansallismaisemiin ja tarjoaa haltioittavia yllätysmomentteja

4Dining 26 -ravintolan kellarikabinetti

Arto Rastaan nimeä käyttävä ravintola 26 löytyy aivan Tampereen keskustasta ja se on yksi Tampereen uusimmista juhlatiloista. Punatiilet luovat kabinettiin lämpöistä tunnelmaa ja mitoitukseltaan se on sopiva 10-20 henkilön kokoluokassa. Suurempien karkeloiden ollessa kyseessä koko ravintolan voi varata juhlakäyttöön. Tämä kabinetti on siinä määrin erillään muusta ravintolatilasta, että sen käytöstä peritään erillinen tilavuokra.

Tilavuokra

Punatiiliseinät luovat lämmintä tunnelmaa Dining 26 -ravintolan kellarikabinettiin

5Tiiliholvin Pyppi holvikabinetti

Ravintola Tiiliholvin legendaarisista holvikabineteista Pyppi on se suurin ja sen tunnelmallisiin tiloihin mahtuu jopa 26 henkilöä kahteen pöytäriviin katettuna. Juhlatilan seinältä löytyy muun muassa kuva yläkerran pankkisalista, joka toimi aikanaan tapahtumapaikkana Suomen suurimmalle ja kuuluisimmalle pankkikavallukselle.

Ilman tilavuokraa*

LUE LISÄÄ Tiiliholvin kabinetit

Onko teillä kova, kantava ääni? – Tiiliholvin kabineteissa voit pitää hauskaa yksityisemmin

6Sokos4 kabinetti pikkuseurueille

Filppa kabinetti Tampere

Sokos4 osaa yllättää, sillä aivan kaupungin keskustassa on tunnelmallinen kabinetti, joka soveltuu mainiosti jopa 8 henkilön tapaamisiin ja pieniin yksityiskekkereihinkin.

Hinta sisältyy kokouspakettiin

LUE LISÄÄ: Sokos4 kabinetti

7Irlantilaispubin kabinetti rentoon juhlintaan

O’Connell’s Irish Pub tarjoaa autenttista irlantilaista pubitunnelmaa, jota on kehuttu maailman parhaaksi Irlannin ulkopuolella. Tunnelmallisessa pubissa ryhmille on tarjolla erityinen Kirjastohuone, joka on kodikas ja lämminhenkinen tila esimerkiksi illanviettoihin, juhliin tai muihin yksityistilaisuuksiin. Ilman erillistä tilavuokraa varattavaan tilaan mahtuu 15–20 henkeä nauttimaan ruoasta ja juomasta irlantilaiseen tyyliin.

LUE LISÄÄ O’Connell’s kirjastohuone

O’Connell’s kirjastohuone tarjoilee irlantilaistunnelmaa omalle juhlaseurueelle

8Tampereen kauppahallissa kabinetti ranskalaisen kulinarismin hengessä

4 Vuodenaikaa kabinetti Tampereen Kauppahallissa
4 Vuodenaikaa kabinetti Tampereen Kauppahallissa. Kuva: Ronja Honko

Kuuluisalla 4 Vuodenaikaa ravintolalla on oma kabinettipöytä, johon otetaan varauksia 4-8 henkilölle. Kyseessä on herkkuhetki Kauppahallissa ”Le Kabinet” -tyyliin. *Tilan saa varattua ihan vapaasti ilman tilavuokraa max 8hlö ja min 4hlö.

Ilman tilavuokraa*

LUE LISÄÄ: 4 Vuodenaikaa kabinetti

Kabinetti Tampereen Kauppahallissa – omaa rauhaa pikkuseurueelle torikeittiötunnelmassa

9Periscopen maisemakabinetti

Ravintola Periscopen kabinetista tähystellään Pyynikinharjulle ja alas Tammerkoskelle. Kabinetti löytyy Periscopen toisen kerroksen loungebaarista, jota jatkaa ikkunoiden kehystämä näköalakabinetti ”periskooppitornin” huipulla. Näköalansa lisäksi sisustuskin on omiaan näyttäviin tilaisuuksiin. Tilassa on skandinaavinen, selkeän rouhea sisustus. Kabinetin puolelle mahtuu 14-16 henkilöä mukavasti istuen.

Tuntihinnoittelu

LUE LISÄÄ

Kabinetti Tampereen huipulla: Maukkaat kekkerit seurueille Periscopen näkymistä nautiskellen

10Zarillon kellarikabinetti

Zarillon kabinetti

Burgereistaan tunnetun Zarillon Puutarhakadun ravintolan alakerrasta löytyy erillinen 20 henkilön kabinettitila kokouksiin ja juhliin. Tilasta löytyy valkokangas, videotykki, kaiuttimet ja ilmainen WiFi-yhteys. Tila on täysin erillään muista ravintolatiloista, joten siellä on helppo järjestää esimerkiksi polttareita, synttärijuhlia tai kokouksia aivan omassa rauhassa. Tämä paikka on kuin luotu lasten synttärikekkereihin.

*Tilasta ei varata erillistä tilavuokraa, mutta asiakkaiden kanssa sovitaan myyntitakuu.

Myyntitakuu / Ei tilavuokraa*

LUE LISÄÄ: Puutarhakadun Zarillossa ruokaillaan rennosti – Oman rauhan ilonpitoa ja kokoustamista kabinetin puolella

Puutarhakadun Zarillossa ruokaillaan rennosti – Oman rauhan ilonpitoa ja kokoustamista kabinetin puolella

11Henriksin kabinetit

Bistro Henriksin pieni kabinetti on kokonaan uudistunut. Kuva: Toni Honko, Kohokohdat.fi

Ravintola Henriksillä on ravintolatilojen lisäksi kaksikin erikokoista kabinettia, jotka soveltuvat 6-25 hengen seurueille. Tässä esittäytyy isompi kabinetti, joka on lämminhenkinen tila ja monikäyttöinen juhlista kokouksiin.

Ilman tilavuokraa ruokaileville ryhmille

LUE LISÄÄ: Henriksin kabinetit muuntuvat juhliin ja kokouksiin

Henriksin kabinetit muuntuvat juhliin ja kokouksiin

 

12Tampellan kabinetti koskimaisemissa

Tampellan lasitettu kabinetti
Tampellan lasitetusta kabinetista on näkymä myös avaraan ravintolasaliin.

Ravintolasta on mahdollista varata muusta ravintolatilasta lasiseinin erotettu 40 hengen kabinetti yksityiskäyttöön. Ruoka kootaan à la carte -listalta ja menukokonaisuudet sovitetaan asiakkaiden tarpeisiin.

Kysy myyntitakuuta

Ravintola Tampellan kabinetin ikkunanäkymissä katseen vangitsee Tammerkosken virtaava vesi

13Gastropubien kabinetit

Tampere on gastropub-kaupunki. Tiloiltaan ja tunnelmaltaan gastropubit soveltuvat hyvin myös yksityistilaisuuksiin – usein niihin kaikista rennoimpiin ja vapaamuotoisimpiin. Ohjelmaakin on helposti saatavilla, sillä gastropubeissa järjestetään paljon tasting- ja ravintolaviihdetapahtumia.

Gastropubien kabineteissa on vaihtelevia hinnoittelumuotoja. Esimerkiksi voit Inez Tapas & Bar -ravintolan juhlatilat voi saada ilman erillistä tilavuokraa viikolla tietyin ehdoin. Jos juhlaseurue täyttää myyntitakuun ehdot. Myyntitakuu tarkoittaa tässäkin tapauksessa sitä, että sinun odotetaan käyttävän tiloja tietyn summan verran esimerkiksi ruoka- ja juomamyyntiin juhlien aikana. Jos täytät tämän myyntitakuun, sinulta ei peritä erillistä tilavuokraa. Jos taas et täytä myyntitakuuta, tilavuokralla voidaan kompensoida tilaisuuden kuluja.

Myyntitakuu tai tilavuokra

Pikkujoulubileet ja synttärit Tampereella Gastropub-tyyliin: Juhlakauteen laatujuomin ja rennosti ruokaillen

14Plevnan kabinetit

Tampereen kabinetit: Panimoravintola Plevnan kabinetti.
Panimoravintola Plevnasta löytyy kaiken kokoisia kabinettitiloja. Kuva: Toni Honko, Kohokohdat.fi

Loistavista oluistaan tunnettu Panimoravintola Plevna on yksi Tampereen monipuolisimmista juhlaravintoloista. Plevnassa ruokailut ryhmille onnistuvat pöytiintarjoiltuina ja myös suosittuja buffet-ruokailuja järjestetään. Kaupungin kuuluisimman panimoravintolan pienimpiä kabinettitiloja ovat Patruunan pöytä sekä  Tähti-avokabinetti. Siperia taas on isompi avokabinetti. Plevna on loistava ravintola juhlimiseen, sillä isoihin tiloihin mahtuu ääntä ja juhlatunnelmaa. Erikoisuus on Mallaskabinetti, joka on auditoriomainen tila maksimissaan 25 henkilölle.

LUE MYÖS: Plevnan maltaiset pikkujoulut: Olutmaistelu avaa ovet Sam Viitaniemen oluiden maailmaan

15Finlaysonin Palatsin salongit

Finlaysonin Palatsilla kabineteista ei peritä ruokailijoilta erillistä vuokraa.

Historiallisen Finlaysonin Palatsin kabinetteja voi hyvällä syyllä kutsua salongeiksi ja ne ovat mainioita paikkoja viettää pienellä seurueella tyylikkäät juhlat tai arkena kiireetön business-lounas. Kaikki sisältyy ruoan hintaan ja Finlaysonilla annokset tarjoillaan yleensä aina pöytiin. Finlaysonin Palatsilla kabineteista ei peritä ruokailijoilta erillistä vuokraa ja asiakkaille on jopa ilmainen pysäköinti palatsin puistoparkissa. Myös ravintolan sisarravintolassa Astorissa on erilaisia kabinettitiloja.

Ilman tilavuokraa

16Ravintola Tuhton verholla erotettava avokabinetti

Pöytiintarjoiltu lounas Ravintola Tuhton kabinettiin.
Tampere-talossa sijaitsevaan Ravintola Tuhtoon voi tulla muutenkin kuin Tampere-talossa vieraillessa. Tuhto on sympaattinen ja lämminhenkinen ravintola, jossa voi järjestää myös yritys- ja yksityistapahtumia.

Tampere-talon tapahtumien keskipisteessä toimiva Ravintola Tuhto on avara ja valoisa ravintolatila, mutta sen sisuksista löytyy myös avokabinetti, joka tarjoaa suojaa pienille seurueille. Loistava tila synttäreihin yhdellä pöytävarauksella.

Ilman tilavuokraa / Myyntitakuu

Kokka on Ravintola Tuhton tyylikäs ja intiimi kabinetti

17Ravintola Saivon verholla erotettava avokabinetti

Ravintola Saivon verhokabinetti. Kuva: Lapland Hotels.
Ravintola Saivon verhokabinetti. Kuva: Lapland Hotels.

Myös Nokia Arenan konserttien yhteydessä voi valita seurueelleen hieman rauhallisemman tilan ruokailuun. Ravintola Saivosta löytyy tällaisia oman tilantunteen verhokabinetteja kaksi. Verhokabinetit soveltuvat hyvin myös aikaisiin aamuihin sijoittuviin tapaamisiin tai vaikkapa ystäväporukoiden kokoontumisiin. Kun varaat tilaa enintään kymmenen hengen aamiaista tai illallista varten, muistathan liittää mahdolliset toiveet mukaan pöytävaraukseen. Ravintola Saivossa ja sen juhlatiloissa tarjoilut onnistuvat niin pöytiintarjoiltuina kuin seisovastapöydästäkin.

Ilman tilavuokraa

18Teerenpelin kabinetit

Teerenpelin kabinetit Tampereella.
Teerenpelin kabinetit Tampereella soveltuvat monipuolisesti erilaisiin tilaisuuksiin.

Teerenpeli Tampere on seurusteluravintola, josta saa myös ruokaa yön myöhäistunneille asti. Kkabinetit löytyvät katutasosta ja kellarikerroksesta, joka on myös mahdollista varata juhliin. Erilaiset tastingit ja viihdeohjelmat kuten stand up -illat ovat Teeren ominta viihdettä juhlaporukalle. Ravintolan alakerran viskitynnyreissä kypsyvät omat tisletuotteet.

TOIMITUKSEN VINKKI Katso Teerenpelin stand up -keikat ja varaa omalle seurueellesi tila ennen illan esitystä.

Ilman tilavuokraa

Juhli pienseurueessa tai isommallakin porukalla: Olut- ja viski-tastingit illan kohokohtana Teerenpelissä

19Saludin kabinettitilat

Salud on yksi Tampereen vanhimmista ruokaravintoloista. Jos juhlaseurue tarvitsee enemmän rauhaa, löytyy katutasosta isohko kabinettitila, joka on tarvittaessa jaettavissa kahteen pienempään osaan. Kabinetti mahdollistaa normaalitilassa jopa 40 henkilön tilaisuudet synttäreistä kokouksiin.

Myyntitakuu

Klassikkoravintola Saludin juhlat: parvi, kabinetit ja loosit esittäytyvät

20Ravintola Puiston maisemakabinetti

Kabinetti Puisto - Varaa kabinetti Tampereen keskustasta pikkujouluihin ja synttäreihin.

Tammerkosken äärellä voi Puiston kabinetissa ihailla kansallismaisemaa. Suosittu juhlatila soveltuu tunnelmallisiin tilaisuuksiin, joissa istumapaikkoja on enintään 30. Tilassa voi järjestää ohjelmaa ja suosittelemme hyödyntämään ravintolan viinitietämystä.

LUE LISÄÄ: Ravintola Puisto ja inspiroidu vaikkapa kuohuviinitastingista.

Kuohuviinitasting sopii nautiskelijoille, harrastajille ja ilottelijoille – Helena Siivosen viini-innostus kuplii Puistossa

21Ravintola Myllärit kabinetit

Ravintola Myllärit on yksi kaupungin virkeimmistä juhlataloista, jolla on pitkät perinteet ja loistavat puitteet tunnelmallisessa vanhassa myllyravintolatilassa. Kurkihirsien ja liikuteltavien väliseinien ansiosta yläkerrasta saadaan erotettua juuri oikean kokoinen juhlatila vaikkapa pikkujoulujen järjestämiseen. Myös alakerrasta löytyy viihtyisä pikkukabinetti. *Kokonaisuus sovitaan asiakkaan kanssa tarkemmin.

Ruokaileville asiakkaille ilmainen / Myyntitakuu*

22Kaksien Kasvojen kabinetti

Kievari Kahdet Kasvot -olutravintolan kellari ja kabinetti löytyy Suomen kuuluisimpiin kuuluvien arkkitehtien suunnittelemassa rakennuksesta.

Kievarin kellarissa on juhlapaikka Eliel Saarisen suunnittelemassa kiinteistössä

23Purebite muuntautuu kabinetiksi – pikkuravintola omaan käyttöön

Aasialaisviritteinen Purebite on pieni yksityinen pikkuravintola, joka on mahdollista varata kokonaisuudessaan pienempienkin ryhmien käyttöön ravintolan sulkemisajan jälkeen klo 20 tai 21 riippuen päivästä. Keskustan vilskeessä sijaitseva ravintola on usein varattuna etenkin pikkujouluaikaan.

Synttärit Purebitessa – Koko ravintola pienellekin porukalle omaan käyttöön viikonloppunakin

Katso myös muut pienet ravintolat, jotka voi saada kokonaan oman ryhmän käyttöön

LÖYDÄ JUHLAPAIKKA PIKKUJOULUIHIN RAVINTOLASTA: Pikkuravintola kokonaan omalle ryhmälle X 10

Tampereen parhaat kabinetit Tampereen keskustan lähellä

Tässä esittelemme vielä hyviä kabinettitiloja Tampereen keskustan ulkopuolella.

24Lillanin puutarhapaviljonki

Paviljongissa voi kokoustaa 10-12 henkilön seurueella.

Lillanin puutarhasta löytyy uusi ravintolatila, jonka ovet avautuvat idylliseen puutarhaan. Ympärivuotisesti toimiva puutarhakabinetti lämpenee ja viilenee ilmalämpöpumpulla ja kesällä se on oiva kabinetti vaikkapa kesäkokousten tai synttärien viettämiseen.

LUE LISÄÄ: Lillan laajensi tilojaan kysynnän myötä – kesän ilmaiset puutarhatapahtumat keräävät kiitosta ja väkeä

Lillan laajensi tilojaan kysynnän myötä – kesän ilmaiset puutarhatapahtumat keräävät kiitosta ja väkeä