Järjestäessäsi keväällä synttäreitä tai vaikkapa illanistujaisia myöhemmin pikkujoulukaudella, voi käyttää luovaa mielikuvitusta, kun etsii juhlapaikkaa pienemmälle seurueelle. Aina ei tarvitse varata kabinettiakaan, kun etsii omaa rauhaa. Ruokaileva seurue voi saada koko ravintolan yksityiskäyttöön jopa veloituksetta melko pienellekin porukalle – ja aivan Tampereen keskustassa.

Lue myös synttärit Tampereella -koosteemme.

Tampereen keskustan pikkuravintolat

1Holvin piha

Holvin piha on tunnelmallinen pikkuravintola Tiiliholvin takapihalla.
Holvin piha on tunnelmallinen pikkuravintola Tiiliholvin takapihalla.

Tiiliholvin sisäpihan tunnelmallisen jugendrakennuksen ravintolatilan voi varata kokonaan oman ryhmänsä käyttöön esimerkiksi 10-20 henkilön käyttöön. Juhlapaikkana tila on suunniteltu enintään 25 hengelle. Pikkuravavintolassa on oma keittiö ja ja keällä myös suojaisan sisäpihan iso terassi on käytettävissä. Holvin piha -ravintolan saa käyttöön tilavuokraa vastaan, sillä piharavintolan tilaisuuksiin kuuluu aina erillinen henkilökunta. Holvin tilaisuuksiin löytyy valmiita buffetmenuehdotuksia.

SOVELTUVUUS PIENELLÄ RYHMÄLLE: koko ravintola käyttöön 25 henkilöön asti

 

2Bistro Laukko

Laukontorin laidalla toimiva Bistro Laukko muodostuu kahdesta ravintolatilasta ja sen voi saada kokonaan oman seurueen käyttöön. Avarassa ja korkeahuoneisessa pääsalissa voi järjestää esimerkiksi 20 henkilön juhlaillallisen tai vaihtoehtoisesti esimerkiksi rentoa tapasherkuttelua. Bistro Laukko on tunnelmallinen bistro ja sen valikoimista löytyy muun muassa viinit välimerellisin voimin.

LUE LISÄÄ

SYNTTÄRIT! Bistro Laukon voi saada oman seurueen käyttöön jopa ilman tilavuokraa

SOVELTUVUUS PIENELLE RYHMÄLLE: Ravintolan asiakaspaikat: 45 Istuvat tilaisuudet etusalissa 26 ja takasalissa 18 asti

3Ravintola Purebite

Ravintola Purebiten saa omakseen jo yli 15 hengen porukalle. Tämä on mahdollista, kun tilaisuus alkaa klo 20 jälkeen. Pikkujoulut juhlitaan tässä yrittäjävetoisessa ravintolassa joustavasti.

Pikkujoulut Purebitessa – Koko ravintola pienellekin porukalle omaan käyttöön viikonloppunakin

SOVELTUVUUS PIENELLÄ RYHMÄLLE: Ravintolan asiakaspaikat: minimissään 15 henkilön tilaisuudet

4Shooters Bar

Shooters on pikkubaari Nokia Arenan kulmilla ja ravintolan erikoisuus on Tampereen isoimman tapahtumapaikan läheisyyden lisäksi erinomaisen monipuoliset tv-, screen-, äänentoisto- ja kokousmahdollisuudet. Tarvittaessa Shootersin henkilökunta järjestää sovitunlaisen cateringin ja ohjelman. Yksityistilaisuudet räätälöidään aina asiakkaan tarpeiden mukaan.

TOIMITUKSEN VINKKI! Tässä on loistava tila esimerkiksi synttäreiden ja luokkajuhlien järjestämiseen tai muihin muisteloiltamiin, jossa isolta screeniltä voidaan näyttää vanhoja videoita tai kuvia.

SOVELTUVUUS: 20-50 henkilön seurueille (toimituksen arvio)

TOIMITUKSEN HUOMIO Rautatieaseman läheisyys tekee sijainnista hyvän pitkänmatkalaisille.

LUE MYÖS

Shooters on Gastropub-Lappalaisten uusi korttelibaari Nokia Arenan kainalossa

5Ravintola Kattila

Kauppahallin ja Keskustorin kulmilla toimiva pikkuravintola Kattila on mahdollista varata yksityistilaisuuksiin. Silloin ravintolaan mahtuu maksimissaan 40 henkilöä. Ravintolassa on myös suosittu kabinettitila, joka toimii parhaiten 10-14 henkilön seurueille.

SOVELTUVUUS PIENELLÄ RYHMÄLLE: koko ravintola käyttöön 30-40 henkilöä

Kattilan kabinetti on kaarevaikkunainen kulmahuone ja suosittu juhlapaikka Tampereen keskustassa

6Coctailbaari Tiima

Tiima - Cocktailbaari Tampereella

Tiima on kansainvälisestikin palkittu cocktail-baari Tampereen keskustassa ja sen voi varata kokonaan omalle seurueelleen. Pieni cocktailbaari soveltuu loistavasti kaveriporukan juhliin ja vaikkapa synttäreihin tai firman pikkujouluihin. Tiimassa on elämyksellinen ohjelma, joka soveltuu mainiosti vaikkapa pikkujouluihin tai yritystilaisuuksiin. Tiiman Cocktailkoulutus sukeltaa huippuammattilaisen seurassa juomien tekoon ja mielenkiintoiseen historiaan sisältäen yleensä alkujuoman, kaksi itse tehtyä cocktailia herkuteltaviksi. Kesällä terassi käytettävissä.

SOVELTUVUUS: Noin 15-30 henkilön tilaisuuksiin.

MUUTA: Oma terassi

TOIMITUKSEN VINKKI Tiiman Cocktailkoulutuksen voi ostaa myös lahjana

Tiiman baarimestari Juho Tuppurainen vaihtoi biologin uran cocktailtaiturin työhön

Pikkuravintoloita keskustan lähettyvillä

KALEVA

7Public House Huurre

Huurre Catering Tampere

Kalevan kaupunginosan väriläiskä on monipuolinen kortteliravintola Huurre, joka soveltuu mainiosti myös juhlienpitopaikaksi. Myyntitakuuhinnoittelu on käytössä tässäkin ravintolassa, eli erillistä vuokraa ei ehtojen täyttyessä peritä.  Asiakaspaikoiltaan ravintola ei ehkä ole enää pikkuravintola-luokassa, mutta sen voi varata omaan käyttöön vaikkapa pikkujoulukaudella, kunhan osaa olla riittävän ajoissa liikenteessä. Ravintolan yrittäjillä on tunsaasti kokemusta yksityistilaisuuksista sekä catering-palveluista ja ravintolassa järjestetään paljon myös livemusiikki-iltoja. Kesällä terassi käytettävissä.

SOVELTUVUUS: Vähintään 50-80 henkilön tilaisuudet

LISÄKSI: kesällä terassi

HALLILA

8Groove Bar & BBQ

Pienen Hallilan kaupunginosan oma korttelibaari Groove on ihanteellinen paikka rentoihin BBQ-juhliin, mutta taipuu se aina pukujuhliinkin asti. Tarjoilujen lisääntyessä tarve erilliselle tilavuokralle katoaa tässä baarissa. Tilat soveltuvat 20-50 hengen kekkereisiin pöytiintarjoiluna ja baariruokaa tarjoiltuna ja juomiin painottuen 70 hengen juhlaseurueille. Kesällä terassi käytettävissä.

SOVELTUVUUS 20-70 henkilön tilaisuudet

LISÄKSI: iso terassi käytössä

Juhlat korttelibaarissa – Groove Bar & BBQ taipuu pukujuhliin asti

PISPALA

9Cafe Pispala

Ravintola
Cafe Pispala. Kuvaaja Laura Vanzo, Visit Tampere

Tunnelmallinen Cafe Pispala yhdistelee eksoottisia makuelämyksiä ympäri maailmaa ja sopii myös erinomaisesti juhla- ja tapahtumatilaksi, sekä rennommaksi illanviettopaikaksi. Meille mahtuu jopa 40 vierasta, mutta kahvila sopii parhaiten 30 hengen tilaisuuksien järjestämiseen. Kahvilan kodikas sisustus tarjoaa miellyttävät puitteet erilaisten tilaisuuksien järjestämiseen.

– Meillä ruoka on tuoretta ja tuodaan pöytiin tarjoiltuna ja raaka-aineet pyritään valikoimaan lähituotteista, jos vain mahdollista, kerrotaan  Cafe Pispalasta.

SOVELTUVUUS: 15-30 henkilön tilaisuuksiin (Toimituksen arvio)

LUE MYÖS CAFE PISPALAN KIEHTOVA SYNTYTARINA

Vesa Leppälä kokkaa maailman ruokaa yhden miehen keittiössä Pispalassa

TIEDUSTELE OMAAN KÄYTTÖÖN: Venuu.fi

 

LISÄÄ PIKKURAVINTOLOITA

Monet fine dining -ravintolat ovat pieniä ravintoloita ja olemalla ajoissa liikenteessä, voit saada sellaisen kokonaan ryhmällesi käyttöön.