KotiRavintolat TampereLillan laajensi tilojaan kysynnän myötä – kesän ilmaiset puutarhatapahtumat keräävät kiitosta ja...

Lillan laajensi tilojaan kysynnän myötä – kesän ilmaiset puutarhatapahtumat keräävät kiitosta ja väkeä

Viinikan puutarhakaupunginosan Lillan Hotel & Kök on kasvattanut tunnettuuttaan sekä suosiotaan siinä määrin, että yrittäjä-osakas Mirella Viitala kuvailee kesää 2025 kaikkien aikojen kesäksi. Tarve lisätiloille ja useammille asiakaspaikoille siivitti tilauudistuksen. Kasvavaa kuhinaa on puutarhassakin, sillä kesän ilmaistapahtumat ovat herättäneet yhä suurempaa kiinnostusta.

Lillanissa on nyt enemmän paikkoja niin aamiais-, lounas-, brunssi-, illallis- kuin kokousasiakkaillekin. Ravintola onkin kasvattanut suosiotaan siinä määrin, että tarve lisätiloille ja useammille asiakaspaikoille alkoi olla akuutti.

– On hienoa, että nyt pystymme vastaamaan tilojen muutostöillä ja monipuolistumisella kasvaneeseen kysyntään, kertoo Viitala tyytyväisenä.

– Saamme todella paljon kiitosta esimerkiksi brunssistamme, joka onkin aina ihan ääriään myöden täynnä. Ihmiset arvostavat sitä, että brunssipöydistä ja -lautasilta ei löydy mitään valmistuotteita, vaan valmistamme kaiken alusta loppuun asti itse.

Lillanin puutarhaan on saatu esimerkiksi kokokouskäyttöön sopiva uusi rakennus, Paviljonki. Kokoustaa voi suljetuin tai avoimin ovin.

Remonttia tehtiin sekä sisätiloissa että puutarhan puolella. Lillanin etuosan lounge-henkinen tila on muutettu ruokaileville asiakkaille sopivaan muotoon.

– Aikaisemmin meillä on ollut sisätiloissa 46 asiakaspaikkaa, mutta nyt niitä on 68.

Lillan sai sisätilojen uudistuksen myötä lisää tilaa ruokailijoille, kun lounge-tila otettiin ravintolasalikäyttöön.

Remontin yhteydessä avokuisti lasitettiin lämmittimin varustelluksi verannaksi, joten sinne saatiin suojaisaa tilaa vaikkapa ruokailla.

Tilat laajenivat myös puutarhaan.

– Rakensimme puutarhaan uuden erillistilan, Paviljongin, joka soveltuu kabinetti- ja neuvottelukäyttöön 10-12 henkilölle. Saimme siis laajennettua kokoustilamme kahdesta kolmeen.

Lisäksi puutarhaan on luotu sorapintaisten alueiden paikalle enemmän nurmikko- ja istutusalueita.

 

Kesän kaikille avoimet maksuttomat tapahtumat innostavat ihmisiä

Lillanin kesä tarjoaa jälleen Puutarhajuhlia nimekkäine live-artisteineen sekä koomikoiden tähdittämiä stand up -keikkoja.

– Tämä on nyt kolmas tapahtumakesämme, ja tapahtumakokonaisuuden tunnettuus on kasvanut huimasti. On ollut hienoa huomata, miten innokkaasti ihmiset odottavat puutarhan tapahtumia ja miten osallistujamäärät ovat kasvaneet.

Viitala on saanut tapahtumista kaikkinensa paljon kiitosta.

– Tapahtumissa on sellaista hyvän mielen yhteisöllistä tunnelmaa. Ihmiset ovat olleet hyvin iloisia siitä, että tällaisia maksuttomia tapahtumia on, joihin kaikki voivat vapaasti osallistua. Yleinen haasteellinen taloustilanne koskettaa tavalla tai toisella varmasti kaikkia. Siksikin on tuntunut todella hienolta päästä näitä tapahtumia toteuttamaan.

LUE MYÖS: Lillanin Puutarhajuhlat

[TO 31.7. | HANNA PAKARINEN] Lillanin kesän 2025 Puutarhajuhlat-kesäkonserttisarja huipentuu

Lillan Hotel & Kök, Kurjentaival 35, Tampere

Ronja Honko
Ronja Honko
Ronja Honko, Lifestyle Media Oy.

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

Ravintolat Tampere – Dabbal Kitchen & Bar

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Kauppahallin Juustosoppi sai uudet yrittäjät – juustoa, viiniä ja olutta osaavissa käsissä

Tampereen kauppahallin Juustosoppi sai uudet mutta tutut yrittäjät, jotka...

Panimoravintola Plevna uudistui ja toi kausimenut valikoimaan

Raaka-ainesesongit ja vuodenaikojen vaihtelu näkyvät Panimoravintola Plevnassa entistä vahvemmin...

Pepperit uudistuvat vauhdilla – kolmen sukupolven pyörittämät ravintolat kaavailevat myös kasvua

Pirkanmaalaiset Pepper-ravintolat käyvät läpi uudistusta, jossa keittiön linja bistroutuu,...