Ravintola Saivo Kitchen & Bar tuo pohjoisen puhtaat maut suoraan Tampereelle. Annoksissa maistuu niin Inarijärven rautu kuin Sallan vapaana laiduntanut porokin. Keittiöllä on käytössään Suomen parhaat raaka-aineet ja konstailematonta lappilaista tunnelmaa.
Finlaysonin Palatsin palveluihin kuuluu huolella valmistettu kolmen ruokalajin liikelounas, sesonkeja myötäilevä a la carte -lista. Historiallinen ja kaunis puistoravintola keskellä kaupunkia.
M/S Silver Sky on Hopealinjojen moderni helmi, joka palvelee mainingeilla uudistunein antimin. Eikä risteileminen jää suinkaan pelkäksi kesäkauden puuhaksi, sillä Skylla on ankkurit irti sydäntalven jäihin asti moninaisin teemaristeilyin.
Tyylikästä mutta mutkatonta laaturaaka-aineista laadittua ruokaa lupaava LiV toimii Laukontorin laidalla. Myös ravintolan juomapuoli on ammattitaidolla operoitu, sillä yksi ravintoloitsijoista on mm. maineikkaan Tiiliholvin hovimestarina pitkään toiminut Mika Lintula.
Los Pollos on laadukkaaseen ruokaan erikoistunut espanjalaistyylinen ravintola ja baari. Kanaruoistaan tutuksi tulleeessa ravintolassa keittiössä lämpiää uudessa lokaatiossa tuttuun tapaan kanagrilli ja nyt uutuutena myös Josper-puuhiiliuuni, josta valmistuu mm. Black Angus naudan kylkeä, kotimaista naudan paahtofileetä ja kasvisruokia.
Aivan ravintola Kajon kylkeen on ilmestynyt Villit ja Viinit, juomallinen jatkopala Kajon mauille ja meiningille. Kyseessä on paikka, jossa uppoutua villiin vihreään, viineihin ja jännittävien makumaisemien cocktaileihin esimerkiksi ennen ja jälkeen illallisen, tai varta vasten juomaillanviettoon suunnaten.
Ravintola Viikinsaari on vehreän luonnon keskeltä pilkistävä idyllinen pitsihuvila, joka tarjoilee laadukasta ruokaa sisällä ja terassilla. Kesäravintolassa on ensiluokkainen á la carte sekä rennompi terassimenu. Viikonloppuisin tarjolla on myös tyylikäs ja ruokaisa brunssi.
Tunnelmallisen kaariholvisen kellariravintola Tiiliholvin keittiössä ruokaa valmistetaan kunnianhimoisesti ja tinkimättömällä ammattitaidolla. 50-vuotiaan ravintolan makumaailma on klassinen ranskalainen modernilla pohjoismaisella vivahteella.
Sasor on hyvään palveluun ja selkeisiin skandimakuihin panostava illallisravintola Sorsapuiston laidalla Tampere-talon kulmilla. Ravintolassa on myös viinibaari, terassi ja modernin tyylikäs kabinetti seurueille.
Lempäälässä sijaitseva Vaihmalan Hovi on epäilemättä monipuolisin ja virein Pirkanmaan maaseuturavintoloista. Aivan ympäri vuoden avoinna oleva kartanoravintola tarjoaa niin ravintola- kuin majoituspalveluitakin, day spa -hoitoja sekä erilaisia tapahtumia palvellen niin yksityisiä kuin yritysasiakkaitakin.
Amarillon uusi liikeidea korostaa yhteisöllisyyttä, elämyksellisyyttä ja vieraiden viihtyvyyttä. Uutuutena on The Table -pöytä, jonka äärellä 8 henkilöä voi nauttia täydellisen elämysillan yllätysmenuineen. Hatanpäänvaltatien puolelle on avattu uusi pääsisäänkäynti, ja kesän koittaessa myös Amarillon uusi viihtyisä kattoterassi avaa ovensa janoisille.
Ravintola Dabbal tuo pohjoisen puhtaat maut suoraan Tampereelle. Annoksissa maistuu niin Inarijärven rautu kuin Sallan vapaana laiduntanut porokin. Keittiöllä on käytössään Suomen parhaat raaka-aineet ja puuhiiligrilli tuo ruokaan perinteisen lappilaisen avotulilla kypsentämisen aromia.