Kievari Kahdet Kasvot

Hyvää keskustelua ei voita mikään. Rakastettu, vuonna 1996 perustettu Kahdet Kasvot on aina ollut tunnelmallinen olut- ja seurusteluravintola.

Kauppakatu 14, Tampere

AVOINNA

ma-ti 16-22, ke-to 16-24 ja pe-la 15-02, su suljettu

Kievari Kahdet Kasvot on 1996 perustettu ruokaa tarjoileva olutravintola ja nykyään myös olutkauppa, jonka hanoissa virtaavat sesonkien mukaan vaihtuvat oluet. Erikoisuutena kotimaiset pienpanimo-oluet. Kaapeista löytyy kattava valikoima myös omatuontioluita.

Ravintolan lämminhenkinen interiööri jakaantuu kolmeen osaan: yläkerran saliin, pyöreään Pankinjohtajan kabinettiin (10 hlö) ja alakertaan, jossa on 30 asiakaspaikkaa ja sporttibaarin välineistöä sekä tämän lisäksi myös biljardihuone. Alakertaa asiakkaat voivat varata omiin juhliinsa tai vaikkapa kokouksiinkin. Ohjemanumerona voi olla vaikkapa oluttasting tai darts-kisat.

KAHDET KASVOT ESITTÄYTYY

Hyvää keskustelua ei voita mikään. Rakastettu, vuonna 1995 perustettu Kahdet Kasvot on aina ollut tunnelmallinen olut- ja seurusteluravintola. Uusien omistajien ja ideoiden myötä se on entistä houkuttelevampi kohtaamispaikka - kaikelle kansalle.

KAHDET KASVOT ARTIKKELEISSA

Kievari Kahdet Kasvot sai oman olutmyymälän – kylmä omatuontiolut mukaan tai maisteltavaksi paikan päällä

Hyvää keskustelua ei voita mikään. Rakastettu, vuonna 1995 perustettu Kahdet Kasvot on aina ollut tunnelmallinen olut- ja seurusteluravintola. Uusien omistajien ja ideoiden myötä se on entistä houkuttelevampi kohtaamispaikka - kaikelle kansalle.

Ruokatuote uudistui Kievari Kaksissa Kasvoissa – Myös vegaanisia annoksia komeasti mukana

Hyvää keskustelua ei voita mikään. Rakastettu, vuonna 1995 perustettu Kahdet Kasvot on aina ollut tunnelmallinen olut- ja seurusteluravintola. Uusien omistajien ja ideoiden myötä se on entistä houkuttelevampi kohtaamispaikka - kaikelle kansalle.

KIEVARI KAHDET KASVOT TAPAHTUMISSA

Taikuri Sakari Wilenius
 ke 24.4. 19:00

Taikuri Sakari Wilenius

Tampere Kievari Kahdet Kasvot
Viisinkertainen taikuuden SM-mitalisti Sakari Wilenius viihdyttää Kievari Kaksissa Kasvoissa keskiviikkona...


 la 27.4. 21:00

Wudergammer DJ-set

Tampere Kievari Kahdet Kasvot
Lauantaina 27.4. Kievari Kahdet Kasvot -pubin alakerrassa  kuullaan dj-musiikkia, kun...



NÄYTÄ+

Ravintolalle ominaisia ruokia ja keittiötyyli

KARTALLA

MAINOKSET



Ravintolat Tampere – Dabbal Kitchen & Bar



Ravintola kassajärjestelmä