MAINOS
Koti TEEMANA Illallisravintola

TEEMANA: Illallisravintola

Stefan's Steakhouse on uudistanut listansa. Lautasille asetellaan niin kesäisen ja hedelmäisen keveitä kuin paahtavan grillikesän lihaisiakin makuja.
Ravintola Tiiliholvin ulkoterassi on saatu täyteen kesäterään! Suojaisalle ulkoterassille voi tilata kaikkia ravintolan listan annoksia, joten nautinto on taattu niin sisä- kuin ulkotiloissakin.
Henriks irrottelee Rakas Tampere -tapahtuman tiimoilta pulled pork -purilaisella.
Ravintola Tiiliholvin uusin lista on mielenkiintoinen ja yllätyksekäs kokonaisuus. 18.6.2014 asti voimassa olevalle listalle keittiömestari Jarkko Mattila on luonut annoksia, joissa on muualla maailmalla käytettyjä jujuja.
Ravintola Myllärit järjestää jälleen suositun ohjelmallisen illallisen, joka on matka musiikin, tarinoiden ja iltaa varten luotujen makujen maailmaan. 15.5. illan artisti on Marilii, joka kuljettaa vieraansa tunnelmasta toiseen niin ajattomien klassikoiden kuin uunituoreiden helmien myötä.
Parsa saapui Comoon! Keväisestä herkusta innostunut Comon väki päätti laatia vallan erillisen menun, jossa parsa on parrasvaloissa.
Wistub Alsace on aloittanut uuden listansa myötä yhteistyön Tolvilan Kartanon lammastilan kanssa. Ravintolapäällikkö Hanna-Leena Oja noutaa ravintolaan luomukaritsanlihaa aivan kotinurkiltaan, Akaan Viialasta.
Pyynikintorin vanha vaakahuone täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Sen kunniaksi Heinätorille laaditaan juhlamenu, joka on voimassa 26.3. alkaen. Ravintoloitsija Lauri Väänänen on operoinut reseptien kimpussa innoissaan.
Aleksanterinkadun aito italialainen La Perla hurmaa uudella kevätlistallaan, jolla on aurinkoisiin ja kohta jo lämpeneviinkin keleihin sopivia antimia. Merenelävät, raikkaat kastikkeet ja yrttien aateloimat annokset kuljettavat kohti kesää.
Wistub Alsace tarjoaa maaliskuun ajan tiistaista torstaihin härkäannoksen erikoistarjoushintaan 17€
Keittiömestari Markus Rosenberg tarttui Henriksin keittiön ohjaksiin loppukesästä, ja ruoka alkoi heti muovautua miehen näköiseksi. Hieman pelkistetympää mutta huolella valmistettua ruokaa, paluuta perinteisiin makuihin ja tietynlaisen yksinkertaisuuden ylistystä.
Wistub Alsace tarjoaa maaliskuun ajan tiistaista torstaihin härkäannoksen erikoistarjoushintaan 17€

MAINOKSET



Ravintolat Tampere – Dabbal Kitchen & Bar



Ravintola kassajärjestelmä