KotiRavintolat HelsinkiKotimaisia lintuja valmistetaan Savoyssa pariisilaisittain

Kotimaisia lintuja valmistetaan Savoyssa pariisilaisittain

ravintola-savoy-lintuprassiHelsingin sydämessä sijaitseva Savoy on ylläpitänyt suomalaisen gastronomian tasoa jo vuodesta 1937. Perinteitä kunnioittava ja aikaansa seuraava ravintola ottaa tänä syksynä käyttöön eteisessä sijaitsevan hopeisen lintuprässin, joka näyttelee tärkeää roolia Kari Aihisen suunnitteleman menun pääruoan valmistuksessa.

Kotimaisista huippuraaka-aineista koostuvaa neljän ruokalajin illallista voi tilata ennakkoon 15.8.2013 alkaen. Menu tarjotaan vähintään kahdelle ravintolavieraalle ja ainutlaatuisen elämyksen hinta on 121,00 euroa.

”Idea lintuprässin käytöstä tuli Savoyn salihenkilökunnalta. Prässi on kuulunut ravintolan kalustoon jo vuosikymmeniä ja tänä syksynä päätimme tuoda uutta ilmettä saliruoanvalmistukseen”, keittiöpäällikkö Aihinen kertoo. Lintuprässiperinne on kotoisin pariisilaisesta La Tour d’Argent ravintolasta, jossa ravintoloitsija Frédéric Delair aloitti ankan valmistamisen salissa jo 1800-luvun lopulla. Tänä päivänä prässätty ankka on Pariisin sydämessä sijaitsevan ravintolan tunnetuin ja suosituin annos. ”Lintuprässimenua on suunniteltu jo pitkään ja keväällä Savoysta matkaan lähetetty delegaatio kävi tutustumassa legendaariseen La Tour d’Argentin ankkaan”, ravintolapäällikkö Terhi Oksanen-Alén kertoo.

Aihinen rakentaa menun suomalaisten raaka-aineiden ympärille. Kokonaisuus alkaa sesonkiin sopivalla alkuruoalla, jota seuraa illan kohokohta, salissa valmistettava lintuannos. ”Pääruoka tarjoillaan kahdessa osassa niin, että ensin vieraat saavat eteensä transeeratun linnun rintapalat ja pääsevät sitten herkuttelemaan mureaksi haudutetuilla koivilla”, Aihinen paljastaa. Kun rintapalat on irrotettu linnusta, ranka nostetaan hopeiseen prässiin ja kastike viimeistellään puristetulla lintuliemellä. Kastikkeen pohjana on jo vuosikymmeniä tarjottu lintukermakastike, joka saa makua katajanmarjoista, sinihomejuustosta ja mustaherukkahillosta. Jälkiruoan raaka-aineet vaihtelevat syksyn kypsyvän sadon mukaan.

Tämä etukäteen tilattava menu on ainutlaatuista Suomessa. La Tour d’Argentin klassikkoannoksesta poiketen Savoyssa pääraaka-aineena ei käytetä ankkaa, vaan kotimaisia lintuja. Aihisen mukaan syksyn aikana tullaan maistelemaan muun muassa sorsaa ja riekkoa.

Menu tarjotaan Savoyn sommelierien valitsemien klassikkoviinien saattelemana. Vaihtuvien raaka-aineiden mukaan viinit valitaan tunnetuilta eurooppalaisista viinialueilta, muun muassa Saksasta, Burgundista, Bordeaux’sta ja Rhonesta.

Ravintolan kotisivut: www.royalravintolat.com

Toni Honko
Toni Honko
KOHOKOHDAT.FI, Lifestyle Media Oy, 040 591 8219, toni.honko@kohokohdat.fi
- Advertisment -

Must Read

Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2026 -äänestys käynnistyi Matkamessuilla

Viisi Tähteä -verkkomedian järjestämä Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2026-äänestys avautui jälleen Helsingin Matkamessuilla Äänestysaikaa on kuukausi eli 18. helmikuuta saakka. Tulokset julkistetaan Gastro Helsinki -messuilla...