MAINOS
OlutHuoneen lokakuun hanaolut tulee Mallaskosken panimolta. Tumman kuparin värinen, bock-tyylinen lager, jossa on muhkeaa maltaisuutta ja herkullista makeutta ei jätä ketään kylmäksi.
Kuuden suomalaisen kaupungin kiertueen jälkeen yli kaksituhatta asiakaspaikkainen olutjuhlateltta täyttyy riehakkaasta meiningistä 22.-25.10.2014. Beerfest-tytöt pitävät tunnelmaa yllä yhdessä Beerfest House Bandin kanssa.
Kuuma ysäribuumi saa jatkoa 90’s Helsinki -tapahtuman täyttäessä The Circuksen lauantaina 22. marraskuuta. 1990-luvun musiikkiin keskittyvän illan live-esiintyjinä nähdään italialainen ysärisuuruus, ”Uh La La La” ja ”Summer Is Crazy” -hiteistään tunnettu Alexia ja saksalainen huippunimi Magic Affair, joka muistetaan parhaiten ”Omen III” -hitistään.
Ennen pitkää konserttikiertuetta Englannissa Progressiivisen rockin kotimainen ykkösnimi Von Hertzen Brothers nähdään kaksiosaisella erikoiskeikalla Tavastia-klubilla 26.3.2014.
Sandhja on tuoreimpia nousevia tähtiä maamme naisartistien joukossa. Sandhja vakuuttaa kuulijansa vahvoilla tarinoillaan, joita hän tulkitsee häikäsevällä äänellään.
Yhdeksi indie folkin merkittävimmistä uusista äänistä nimetty yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä Lissie esiintyy Helsingissä tänään.