Angleterren hanoja. Angleterre on yksi Helsingin vanhimmista ja aidoimmista brittipubeista. Kuva: Oluthuone.fi

Pub Angleterre on vanhin yhä toimiva brittipubi Helsingissä. Sekään ei ole kovin vanha, sillä kieltolaki tuhosi Suomen oluenjuontikulttuurin ja maamme panimoteollisuuden pitkiksi ajoiksi.

Public house -kulttuurin Helsinkiin tuonut olutravintola Pub Angleterre on toiminut Helsingin Kampissa jo melkein 50 vuotta. Tai, no, eipä ole kovin vanha, kun Lontoon vanhimpien pubien historia alkaa jostain 1400-luvulta. Mutta mikä on sitten Helsingin vanhin pubi?

Onko se Töölön tullin kupeessa vuonna 1956 avattu Viisi Penniä, joka täyttää lähiaikoina 70 vuotta ja on yksi Suomen perinteisimmistä krouveista.

Vuonna 1976 aloittanut Angleterre oli aiemmin ranskalainen á la carte -ravintola

Omistajan ja tyylisuunnan vaihdoksesta huolimatta ravintolan nimi säilyi samana, sillä ranskankielinen sana Angleterre tarkoittaa osuvasti englantia.

Vuosien varrella brittipubi on kerännyt suuren määrän kanta-asiakkaita, muun muassa uskollisen joukkion syntyperäisiä brittejä. Kiihkeiden darts-otteluiden ja samanhenkisen juttuseuran lisäksi kanta-asiakkaita houkuttaa laaja olutvalikoima, jonka pääpaino on Britannian alueella Skotlantia myöten.

Pubin erikoisuutena on aito brittiläinen elävä tuoreolut, real ale, joka pumpataan kellarin tynnyreistä baarin puolelle ilman ponnekaasuja. Angleterre on myös real ale -oluiden ystävän ja olutkirjailija Arto Nybergin suosikeita.

Arto Nybergin olutravintolat Helsingissä

Lue lisää: Arto Nybergin olutravintolat Helsingissä

Tampereella ja Pirkanmaallakin vanhoja olutkuppiloita ja krouveja

Tampereen vanhin olutkuppila on Tuoppi, joka täytti juuri 50 vuotta ja Valkeakoskelta löytyy vieläkin vanhempi olutkuppila. Siellä toimiva Krouvi perustettiin vielä melkein vuotta aiemmin. Suomen vanhin brittipubi on Tampereella Tammelan kaupunginosassa vuodesta 1969 toiminut Salhojankadun Pub.

Kieltolaki ja sodat katkaisivat köyhän maan olutkulttuurin kehityksen. Nykypäivinä  tätä arvokasta kulttuuria yrittää tuhota aikanaan mm. olutsuiden Pahat Nuutit, kuten Kristillisdemokraattinen puolue Päivi Räsäsen johdolla, Keskusta  Juha Sipilän ja Demarit mm. Maria Guzenina-Richardsonin ajatuksin.

1932 loppunut kieltolaki tuhosi perusteelliseti suomalaisen olutkulttuurin perinteet ja teki melkoisen aukon olutkulttuurin historiaan. Oletettavasti myös sota-ajoilla oli osansa suomalaisen pubihistorian lyhkäisyyteen.

Mad Hopper Brewing Company – Uusi maailmanluokan craftpanimo Helsingin Mannerheimintielle