MAINOS
Ravintola Careliassa on avattu syyskuussa kymmeniä samppanjapulloja. 19.9.2015 asti jatkuvilla samppanjaviikoilla on tarjolla noin sata kiinnostavaa artesaanisamppanjaa ja kaksi keittiömestari...
Maaliskuussa 2014 julkaistu HelsinkiMenu -tunnustus annettiin tänä vuonnna Töölössä toimivalle kortteliravintola KuuKuulle, joka hurmasi tämänvuotisen HelsinkiMenu-raadin raikkaalla otteellaan.
Vuonna 2014 perustettu Pjazza Jazz Club täydensi Helsingin kehittyvää jazz-elämää Bulevardin tuntumassa. Entisen G18-ravintolan tiloihin Yrjönkadulla on saatu aikaiseksi...
Myös naapurimaassa Virossa on tällä hetkellä käynnissä valtava pienpanimobuumi, joka on räjäyttänyt alkuun toistakymmentä uudenkarheata käsityöpanimoa.
Kulttuuri ja hyvä ruoka nivoutuvat taas askeleen enemmän yhteen. Töölön kulttuurikeidas Korjaamon Baari & Keittiö sai uudet tekijät. Uudistus...
Vuoden Porokokki -kisan voittajina on palkittu tänään Tuomas Vierelä ja Petri Niilola. Helsinkiläisen ravintola Lyonin keittiömestarit onnistuivat toisessa peräkkäisessä Vuoden Porokokki -kisassaan päihittämään kovatasoiset kilpakumppaninsa muun muassa paistetulla poron sisäpaistilla, ylikypsällä ulkopaistilla ja glaseeratulla kateenkorvalla.