MAINOS
Virolaisen panimo Lehenin oluet valtaavat Gastropub Nordicin kaikki 7 vaihtuvaa hanaa tap take over -hengessä perjantaina 27.5. Paikalle saapuu...
Kievari Kaksissa Kasvoissa vietetään helmikuussa sahtiviikkoja 22.3.2020 asti. Loistelias perinnejuoma on ollut parrasvaloissa 18.2. alkaen ja yksi kohokohdista oli...
Välitön ja olohuonemainen irlantilaispubi O’Connell’s kokkaa joka päivä Nokia Arenan lähettyvillä – sunnuntaisinkin, ja kisojen ajan joka päivä on...
Teerenpeli Panimo & Tislaamo sai heinäkuussa 2021 uuden panimomestarin helsinkiläisestä Mikko Salmesta. Hänet tunnetaan olutpiireissä hyvin muun muassa olutkouluttajana...
Ensimmäinen osa Kauppakadun ja Näsilinnankadun kulmalla sijaitsevasta Säästöpankin talosta nousi tontin länsilaidalle Kauppakadun varrelle vuosina 1901–1902, toinen osa nykyisen...
Pyynikin Käsityöläispanimo on valmistanut tuonpuoleiseen kauniisti kurkottavan oluen pyhäinpäivän tuntumassa julkaistavaksi. Post Mortem 9% on amerikkalaisen pientislaamon bourbon-valkotammitynnyrissä ruusuveden,...
Hyvää keskustelua ei voita mikään. Rakastettu, vuonna 1995 perustettu Kahdet Kasvot on aina ollut tunnelmallinen olut- ja seurusteluravintola. Uusien omistajien ja ideoiden myötä se on entistä houkuttelevampi kohtaamispaikka - kaikelle kansalle.
Public House Huurre on Tampereen Kalevassa sijaitseva kodikas ja urbaani ravintola, jonka yhteydessä toimii myös mikropanimo. Huurteessa voi aina...
Tampereen Gastropub-saaga saa jatkoa mitä maukkaimman maltaisella tavalla, kun mm. Sami Lappalaisen ja Otso Mikkosen luotsaama pienpanimo Nordic Brewery...
Hyvää keskustelua ei voita mikään. Rakastettu, vuonna 1995 perustettu Kahdet Kasvot on aina ollut tunnelmallinen olut- ja seurusteluravintola. Uusien omistajien ja ideoiden myötä se on entistä houkuttelevampi kohtaamispaikka - kaikelle kansalle.
Panimoravintola Plevnan eli Koskipanimo Oy:n valmistama Siperia Stout on valittu Suomen parhaaksi olueksi useammankin kerran, ja onhan se saanut...