KotiArkistoidutUusi Gastropub avattu - Kaleva sai Kalevan

Uusi Gastropub avattu – Kaleva sai Kalevan

Gastropub-Kalevan-terassi

Kalevan kaupunginosa on viimein saanut pitkään odotetun oman Gastropubinsa. Osoitteeseen Pellervonkatu 9 avatun ravintolan nimi on ytimekkäästi ja kuvaavasti Kaleva, tuote sekä laatu muista ravintoloitsijapariskunta Anu ja Sami Lappalaisen Gastropubeista tuttuja.

kaleva-domari-300x450Hyvä ruoka ja juoma ovat pikkuhiljaa levittäytymässä keskustan ytimestä kohti sen liepeitä. Enää ei Kalevastakaan tarvitse matkata aivan ytimeen ruokaillakseen pitemmästi sekä maukkaasti tai nauttiakseen laatuviinejä, belgi- ja pienpanimo-oluita. Aivan uimahallin naapurissa sijaitseva kauan odotettu Gastropub Kaleva pitää asiasta osaltaan huolen.

Lappalaiset metsästivät sopivaa keittiöllistä tilaa Kalevasta monta vuotta, sillä köökki on ehdoton edellytys gastropubille.

– Tähän ravintolaan ei poikkeuksellisesti otettukaan mitään selkeää maateemaa, kuten esimerkiksi Sohossa, Nordicissa tai Inezissä. Halusimme nimittäin tuoda tänne kestosuosikkeja muista ravintoloistamme. Esimerkiksi Tuulensuun lohkoperunat ja sammakonreidet sekä Sohon burgeri löytyvät listalta, Anu Lappalainen luettelee.

Veto on varsin näppärä ja asiakasystävällinen, sillä nyt kalevalaisten ei välttämättä tarvitse suunnata ydinkeskustaan haukatakseen kiinni muiden gastropubien makuihin. Tai voi lähteä vaikka vain viikonloppuisin.

gastropub-kaleva-siili– Monet Tuulensuun kanta-asiakkaista asuvat täällä. He ovat pyytäneet meitä jo pitkään laajentamaan Kalevaan, sillä heistä olisi mukavaa piipahtaa meillä syömässä arkenakin, mutta ihan keskustaan ei syystä tai toisesta ole aina kovin helppoa lähteä, Sami Lappalainen kertoo.

Vaikka listalla on muista gastropubeista tuttuja tuotteita, myös varta vasten Kalevalle luotuja aivan uusia purtavia on, kuten esimerkiksi jaettavaksi sopiva Leipäsiili sekä pekoninen patonki. Passelia purtavaa esimerkiksi terassilla, jolla istutaan lupsakasti olutpullolaatikoiden päällä.

kaleva-sali

kaleva-tiski-300x200Jos vertaa Kalevaa esimerkiksi Tuulensuuhun, niin ruokalista on laajempi. Juomapuoli taas suppeampi, mutta niin sanotuksi lähiöpubiksi valikoima on erittäinkin hulppea. On saksalaista, belgialaista, ranskalaista… Niin ravintolan keskelle vanhoista ikkunanpokista nikkaroidussa jäähdytetyssä juomalasikossa kuin kylmäkaapeissakin piisaa herkkuja valikoitaviksi.

Ravintolatila jakautuu luontevasti baarin sekä ruokailutilan puoleen, vaikka syömäily sekä juomailu on vallan sallittua ympäri gastropubia. Myös verholla eristettävä kabinettitila löytyy. Erilaisia pubiaktiviteettejakin suunnitellaan jo.

– Ainakin pubivisa on tulossa, Sami lupaa.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

 

 

 

Toni Honko
Toni Honko
KOHOKOHDAT.FI, Lifestyle Media Oy, 040 591 8219, toni.honko@kohokohdat.fi

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Viinitapahtumat, tastingit ja viinintekijäillalliset Tampereella

Viinitastingit, viinitapahtumat tai viinintekijäillalliset tarjoaa loistavan mahdollisuuden tutustua viinin...

Teerenpelin stand up -klubi 2026

Tampereen Teerenpelissä on kerran kuukaudessa torstaisin ja lauantaisin naurulihaksia venäyttäviä stand up -koomikoita.

Riistakausi 2026 Tampereen ravintoloissa: peuraa, poroa, hirveä, fasaania, …

Parhaillaan meneillään oleva jahtikausi tuo Tampereen ravintoloiden pöytään Suomen luonnon parhaat antimet. Riistaa ravintoloissa, olkaa hyvä!

Joululounas Tampere 2026 – Poiminnot Tampereen jouluisista mauista

Poimimme tänne Tampereen joululounaat ja joulubrunssit joulukuussa 2026. Joulunalusaikaan...