Yksinäisten kaupunki

    to 24.10.
    19:00
    Kapsäkki | Hämeentie 68, Helsinki | iCal

    Yli puoli miljoonaa suomalaista kärsii yksinäisyydestä joten yksinäisyys on jo kansansairaus. Yksinäisten kaupunki kertoo siis meistä, tästä maasta ja tästä kaupungista. Se kertoo kaduista, joilla yksinäisyys kulkee, asunnoista jotka yksinäisyys on vallannut, ihmisistä, jotka yrittävät selvitä elämästään.

    Yksinäisten kaupunki kutsuu kylään, avaa oven toivolle ja tahtoo valaa uskoa ihmisiin ja siihen, että meillä on mahdollisuus kohdata toisemme.

    Yksinäisten kaupunki on läpisävelletty matka läpi kaupungin, jossa ihminen on ihmistä vailla. Se on uutta suomalaista musiikkiteatteria, draamallinen konsertti, kohtaamispaikka.
    Yksinäisten kaupunki ei ole aiheestaan huolimatta synkkä eikä surkea, sillä siellä missä ihmistä lähemmin tarkastellaan, on aina myös aihetta nauruun. Yksinäisten kaupunki on säveltäjä Jukka Nykäsen ja kirjailija Eppu Nuotion viides yhteinen teos ja sen ohjaa musikaalin Grand old man Kurt Nuotio.

    Käsikirjoitus: Eppu Nuotio
    Sävellys: Jukka Nykänen

    Ohjaus: Kurt Nuotio
    Lavastus ja puvustus: Sanna Pelliccioni
    Koreografia: Johanna Elovaara
    Esiintyjät: Emmi Hatjasalo, Ari-Matti Hedman, Veera Railio ja Mikael Saari
    Muusikot: Jukka Nykänen – piano, Siljamari Heikinheimo – viulu, ja
    Senja Rummukainen – sello.

    Kesto: n 1 h 15 min, ei väliaikaa


    Tapahtuma


    Yksinäisten kaupunki
    Päivä: to 24.10.
    Aika: 19:00
    Hintaluokka: 29-24

    Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa


    Tapahtumapaikka


    Kapsäkki
    Kapsäkki
    Hämeentie 68
    Helsinki

    Hämeentie 68
    Helsinki

    Hotellit läheisyydessä Kamppi


    Musiikkiteatteri Kapsäkki on Helsingin Vallilassa sijaitseva kulttuurikeskus, jonka ohjelmisto koostuu kaiken ikäisille katsojille suunnatuista musiikkinäytelmistä, konserteista ja klubeista. Kapsäkki on enemmän kuin teatteri: 200-paikkaisen teatterisalin lisäksi Kapsäkin yhtyedessä toimii myös Ravintola Kapsäkki, joka tarjoilee juomaa ja ruokaa.

    Paikka on aiemmin tunnettu myös elokuvateatterina. Rakennuksen historia luo yhteyden 1950-luvun suomalaisen designin kulta-aikaan, jota on kunnioitettu myös sisustuksessa. Ravintola isoine erkkeri-ikkunoineen elävöittää Vallilan katukuvaa.

    Samassa talossa toimiva Kapsäkki on taiteilijoiden muodostama osuuskunta, joka on palkittu aiemmin mm. Onnimanni -palkinnolla (2002), Yle:n Vuoden musiikkiteko palkinnolla (2004), Kordelinin palkinnolla (2010) ja Helsingin kulttuurilautakunnan kunniamaininnalla (2009).

    Kapsäkin jäsenistö koostuu musiikki- ja teatterialan ammattilaisista. Jäseniä osuuskunnassa on 35, mutta palkkalistoilla on vuosittain n. 150 taidealojen freelanceria, seitsemän kuukausipalkkaisen työntekijän lisäksi. Kapsäkki onkin merkittävä työllistäjä taidealalla. Kapsäkin jäseniä ovat mm. Pianisti Iiro Rantala, oopperalaulaja Juha Kotilainen sekä näyttelijät Paavo Kerosuo ja Maria Ylipää. Teatterinjohtajana toimii laulaja Reetta Ristimäki.

    Vuonna 2000 perustettu Kapsäkki Osuuskunta perustettiin tarpeesta luoda omintakeista laadukasta suomalaista musiikkiteatteria yhdistämällä tasapainoisesti musiikin ja teatterin freelance-ammattilaisten voimat. Kapsäkin tuotannon kulmakivi ovat kotimaiset kantaesitykset, joista suuri osa on suunnattu lapsille ja koko perheelle. Kapsäkki tunnetaan ennen kaikkea musiikkiteatterin uudistajana ja edelläkävijänä. Kapsäkki on toiminut Helsingin Vallilassa omissa ravintolanäyttämön ja teatteritilan käsittävissä tiloissaan syksystä 2009 lähtien. Kiertuetoiminnan jatkuminen mahdollistaa näyttämöteosten sekä konserttiohjelmien levittämisen kautta maan.

    Metrolla tapahtumaan
    Kapsäkkin on 250 metriä Sörnäisten metroasemalta koiliseen


    Kaukoliikenteen linja-autoasemalta tapahtumaan
    Kampin linja-auto-asemalta 3,8 km Kapsäkille. Suositeltava jatkoyhteys metrolla tai raitiovaunulla.


    Rautatieasemalta tapahtumapaikalle
    Rautatieasemalta n. 3 km Kapsäkille. Suositeltava jatkoyhteys metrolla tai raitiovaunulla.


    Raitiovaunulla tai paikallisbussilla tapahtumaan
    Raitiovaunut 7A ja 7B pysähtyvät ravintolan edustalla, 6 ja 8. Sörnäisten metroaseman jälkeen. Katso raitiovaunujen ja bussien reitit ja kaikki aikataulut: www.hsl.fi

     

    KOHOKOHTIA

    ke 4.12.19:00 Huippuosaajat – Musiikkikomedia työelämästäKapsäkki