MAINOS
Maailman tunnetuin selloheavy-yhtye Apocalyptica sekä kamariorkesteri Avanti! lähtevät yhdessä Apocalyptic Symphony -kiertueelle, jonka Suomen osuus päättyy Finlandia-talolle keskiviikkona 12.3.2014.
Ravintola Tony's deli julkisti äskettäin kohu-uutisen. Ravintola laajenee ensi vuoden alussa vanhan taidegallerian paikalle.
Postrock‐yhtye Slintin yhdysvaltalaiskokoonpano nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa perjantaina 8. elokuuta.
Kaija Koo aloittaa The Circuksen viikonlopun perjantaina. Lauantaina esiintyy Apulanta. Jättiareenoilla suosiota niittävä Kaija Koo on mahdollista nähdä Helsingissä pitkästä...
Tänä syksynä julkaistu ”Bangerz” on Helsinkiin saapuvan Miley Cyruksen neljäs albumi ja samalla hänen neljäs levynsä, joka on noussut suoraan julkaisuviikollaan Yhdysvaltain Billboard-listan ykköseksi.
Anna-Mari Kähärän 30-vuotista säveltäjätaivalta juhlitaan Kapsäkissä koko syyskauden ajan.