Tänä syksynä 22.9.-15.10.2016 vietettävät Oktoberfestit on Rymy-Eetun jokavuotinen suurtapahtuma. Luvassa on aitoja Oktoberfest-oluita, makkaraa, baijerilaista perunasalaattia ja hapankaalia, Nahkahousuja, torvia ja juomalauluja, saksalaista olutmusiikkia,...
Iso Robertinkadulle avattin 2.3.2015 Suomen ensimmäinen amerikkalaisiin pienpanimo-oluisiin keskittyvä ravintola, Tommyknocker Craft Beer Bar.
Pub Angleterre on Helsingin on ilmeisesti vanhin yhä toimiva brittipubi Helsingissä. Public house -kulttuurin Helsinkiin tuonut olutravintola on toiminut Helsingin Kampissa jo melkein 40 vuotta. Tai, no, eipä ole kovin vanha, kun Lontoon vanhimpien pubien historia alkaa jostain 1400-luvulta.
Bryggeri Helsingin kesäterassilla soi heinäkuussa tasokkaiden trubaduurien ja duojen valloittaessa lavan Helsingin vanhassakaupungissa.
Kosmoksella on sikäli poikkeuksellinen historia, että se on toiminut perheyrityksenä Helsingin Kalevankadulla jo vuodesta 1924 saakka. Kosmoslaiset listaavat ravintolan parhaiksi puoliksi muun muassa menneitä vuosikymmeniä huokuvan ilmapiirin ja iloisen taiteilijatunnelman, joka on tuonut ravintolalle monenlaisia asiakkaita.
OlutHuoneiden loppuvuoden kotimainen pienpanimo-olut on erittäin raikas ja tasapainoinen lager, joka voitti Suomen Paras Olut -kilpailun tänä vuonna. american_amber-255x255