Kun iskee sormin kiinni possuun Porkissa, on tunne keskiaikaispitoisen riehakas. Nyt on lupa mässäillä! Paikka on tehty juuri sellaiseksi kuin missä ravintoloitsijat Pekka Salmela ja Mika Roito itsekin viihtyisivät: jenkkihenkinen omilla linjoilla, ruoka sellaista, mistä miesten perheet ja työkaverit ovat saaneet nauttia jo vuosia.
Pirkanmaan Paahtimolla järjestetään barista-, suodatinkahvi- ja cupping-kursseja.
Luonnollisesti kasvatettu lähikani on pompahtanut C:n keittiöön ja lautasille. Herkän mutta mehevän makuinen ekoherkku on saanut niin ruokamaakarit kuin ruokailijatkin innostumaan. Kani kiinnostaa.
– Tuotantotapa on puhdas...
May Phansod ja Markus Pajunen ovat luoneet yhdessä ravintolan, jollaista tuskin on Suomessa vielä nähty. Purebite on nimensä mukainen: ruoka on pohjoismaisen puhdasta ja raikasta aasialaisella puraisulla.
Gastrolaiva M/S Tampere kelluttelee kesälaineilla jälleen, tällä kertaa Ratinan suvannon ravintolalaivakeskittymään ankkuroituneena. Maisemat Laukontorille ovat messevät ja tunnelma mukavan eloisa kesäihmisten suunnistaessa syömäilemään ja juomailemaan seilorimeiningissä.
Vahvat pohjoismaiset tuulet ja villit visiot pyörivät Salhojankadun kulinaarisessa ytimessä, Hellassa & Huoneessa. Metsä ja luonto maistuvat ja näkyvät lautasilla. Laseista taas siemaillaan viehkojen viinien lisäksi myös olutta.
Aurinkoinen kevät on villiinnyttänyt Huberin lihamiehet. Raikkaat tuulet puhaltelevat à la carte -listan lautasille kylmäsavulohta, kampasimpukkaa ja mustekalaa. Onko Huber enää entisensä?
Aurinkoinen kevät on villiinnyttänyt Huberin lihamiehet. Raikkaat tuulet puhaltelevat à la carte -listan lautasille kylmäsavulohta, kampasimpukkaa ja mustekalaa. Onko Huber enää entisensä?
Tiiliholvissa on tarjolla todellista lähiherkkua maalis-huhtikuussa, kun ravintolaan saadaan karitsaa kangasalalaiselta Äijälän tilalta. Tiiliholvin tiimi kävi tammikuussa tutustumassa Saarikylissä sijaitsevaan tilaan päkättimineen ja juttelemassa tilan emännän ja isännän kanssa.
Arto Rastaan värikäs ruokapysäkki Bar Burrito avaa vappuaattona Keskustorin laidalla. Ruokatarjonnan ohella juomapuolikin on kohdallaan: suut pistetään burriton lisäksi myös margaritalle.
Lonely Planet on julkaissut nettisivuillaan listauksen niistä suomalaisravintoloista, joita se suosittelee. Matkakirjajätin Restaurants in Finland -sivun ensimmäisessä näkymässä on 16 ravintolan katras, jossa komeilee mm. Gastropub Tuulensuu. Alempaa listalta löytyy muitakin tamperelaisravintoloita.
Kauppahallista tutut muhevat makkarahodarit ovat ilmestyneet kesäksi myös Laukontorilla paikkaansa pitävään hodarikioski Hotstreetdogziin. Siellä täyslihaiset raakamakkarat tiristetään grillitulilla kypsiksi juuri ennen hot dog -sämpylän väliin sujauttamista.












