KotiArkistoidutBar Burrito pistää suut burriton lisäksi myös margaritalle

Bar Burrito pistää suut burriton lisäksi myös margaritalle

Bar Burrito
Burritosta riittää yhdelle isoon ja kahdelle pikkuiseen nälkään.

Arto Rastaan värikäs ruokapysäkki Bar Burrito avaa vappuaattona Keskustorin laidalla. Ruokatarjonnan ohella juomapuolikin on kohdallaan: suut pistetään burriton lisäksi myös margaritalle.

Bar Burrito räväyttää ovensa leväälleen pian. Tiski on auki asiakkaiden koostaa haluamansa makuisia burritoja rullalle käärittäviksi. Burrito on näpsäkästä muodostaan huolimatta reilun kokoinen, joten napakampikin nälkä talttuu varmasti. Mikäli kaksin haukkaamaan tulevat haluavat nauttia burriton puoliksi, onnistuu puolituskin kuulemma mainiosti.

Burritot tarjoavat selkeästi terveellisen vaihtoehdon perinteiselle nopealle ruoalle. Bar Burritoon voi poiketa lounaalle, napata evästä mukaan vaikka bussiin tai tulla istumaan iltaa kaikessa rauhassa. Juomavalikoima ulottuu limpparista olueen, viineihin ja lattaridrinkkeihin kuten margaritoihin ja mojitoihin, joten sen voi helposti uskoa muodostuvan myös ponnahduspaikaksi yöelämään tai illan kohtaamispisteeksi kaveriporukoille.

Homma toimii niin, että asiakas saa itse valita burritonsa täytteet tiskiltä. Sen jälkeen koko komeus kääritään napakaksi ruis-spelttilättyrullaksi, jota on helppoa ja siistiä haukkailla vaikka kävellessäkin. Täytteiden valmistuksessa hyödynnetään paljon lähitilojen, kuten Paijan ja Ahlmanin tuotteita. Muutenkin pieniä tuottajia suositaan. Makeaa purtavaakin on tarjolla, sillä Arto on suunnitellut makean burriton, joka täytetään tuoreilla hedelmillä ja marjoilla sekä kreemeillä.

Päräyttävä ja värikäs pysäkki

Tunnettujen kokkien pystyyn pistämiä street food -tyyppisiä paikkoja on ilmestynyt Helsinkiin jo muutamia. Huolella ja hyvistä raaka-aineista valmistettu katuruoka on vääjäämättä nousemassa suosionsa aallonharjalle myös Tampereella, ja etenkin keskusta-alueen ytimessä onkin kaivattu Bar Burriton tyylistä, myöhään auki olevaa vaihtoehtoa nopealle ruoalle.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

Ronja Honko
Ronja Honko
Ronja Honko, Lifestyle Media Oy.

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Hans Välimäki saapuu ravintola Koskeen – keittiömestarin Menu d’Automne tuo kulinaristit yhteisiin pöytiin 3.10.

Hans Välimäki saapuu keittiömestarivierailulle Tampereen ravintola Koskeen lauantaina 3....

Kahvila Laikku avautuu syksyllä Tampereen G Livelabista tutun huipputiimin operoimana

G Livelab Tampereen ja Nekalabin operaattori avaa kahvilan Kulttuuritalo...

Bistro Henriks ja Heart of Spain pintxokilpailun 2026 voittoon

Tamperrada-pintxofestivaalin yksimielinen ammattilaisraati rankkasi kisan voittajaksi Bistro Henriksin Possumunkki...

Martatkin kannustavat sienestämään – suosi sieniruokia myös tamperelaisravintoloissa

Sienikausi on käynnissä eri puolilla Suomea ja se näkyy...