hellajahuone puulautanen

Vahvat pohjoismaiset tuulet ja villit visiot pyörivät Salhojankadun kulinaarisessa ytimessä, Hellassa & Huoneessa. Metsä ja luonto maistuvat ja näkyvät lautasilla. Laseista taas siemaillaan viehkojen viinien lisäksi nyt myös olutta.

Vaikka visuaalisuus on ollut ravintolan annoksissa aina tärkeällä sijalla, on sitä nyt viety tuoreen, entistä pohjoismaisemman listan annoksissa vielä pidemmälle. Luonnonläheisyys ja luonnollisuus tulee vahvasti esiin lautasilla ja koko annosten tarjoilussa. Hyödynnetään oksia, puuta, kiviä…

– Luonto ja metsä ohjaavat pitkälti annoksiemme. Keräämme itsekin luonnosta paljon erilaisia villeinä kasvavia raaka-aineita, keittiömestari-ravintoloitsija Arto Rastas kertoo.

Linjausta on siis täsmennetty selkeästi pohjoismaiseen, luonnosta ja sesongeista ammentavaan fun diningiin. Vaikka edelleen käytetään molekyligastronomian tekniikoita, ne eivät juurikaan näy asiakkaalle.

– Molekyyligastronomia on vain keino saada tiettyjä asioita tapahtumaan annoksissa. Joku komponentti saattaa esimerkiksi olla paljon rapeampi kuin tavallisesti.

hellajahuone annos asfaltilla

hellajahuone juho mvKeittiön vuoromestari Juho Rajamäki pitää Hellan & Huoneen puhtaan pohjoismaista linjausta ravintolalle luonnollisena ja keittiöväelle inspiroivana ratkaisuna.

– Nordic-linjaus antaa meille keittiössä punaisen langan ja selkeät rajoitukset. Tietenkin se tekee jotkut asiat välillä vaikeiksi, mutta sellaisissa tilanteissa luovuus vasta kukkiikin, Juho kertoo ja korostaa myös eettisyyttä niin kala-, liha- kuin kasvisvalintojenkin suhteen.

Paljon raaka-aineita saadaan ravintolaan Arton lempääläisen ravintolan, Villa Hakkarin puutarhasta. Lisäksi pienten lähituottajien raaka-aineiden hyödyntäminen on vain kasvanut entisestään. Yhteistyötä tehdään esimerkiksi Tolvilan Kartanon luomulammastilan, Ahlmanin ja lempääläisen Eeva Gullstenin kanssa, joka kasvattaa paljon erilaisia vihanneksia juuri Hellan & Huoneen tarpeisiin.

hellajahuone jalkiruoka

Tyylikkäitä oluita annoksille

hellajahuone humberto oluetViinit ovat aina olleet Hellassa & Huoneessa laadukkaasti edustettuina, mutta nyt juomapuolella on alettu panostaa myös maltaisiin makuihin. Hovimestari-sommelier Humberto Pulido Garcés on metsästänyt olutvalikoimaan mielenkiintoisia yksilöitä, ja nyt neljän ruokalajin menulle on jo viinisuositusten lisäksi myös olutsuositukset. Erityisesti islantilainen Eistök White Ale ja viineistään tunnetulta Piemonten alueelta saapuva saison-olut, Toe Musson Wayan saavat salitaiturilta vahvat suositukset.

4:n ruokalajin menu olutsuosituksineen

Parsa ja Ahlmanin piimää
Islantilainen Einstök White Ale

Merirapua ja fenkolia
Yhdysvaltalainen Kona Longboard Island Lager

Villisikaa, katajanmarjaa ja lehtikaalia
Piemontelainen saison-olut, Teo Musson Wayan

”Frozen Yoghurt” -jälkiruoka
Riojalainen stout, Mateo & Bernab Parking Beer A Gorilla

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

hellajahuone oluet
KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

LUE MYÖS

Kaupungin kesäkeidas on Tampereen uusin ravintolakeskittymä: Sorsapuiston ravintolat esittäytyvät

Jos Sorsapuistoa pitäisi kuvailla, se on vähän niin kuin Central Park tai Lontoon Hyde Park, muttei siellä päinkään. Tamperelaisia kaupunkilaisia näkee piknikillä, ottamassa aurinkoa, nautiskelemassa...

Hans Välimäki kokkaa illallisen Hellassa & Huoneessa Tampereella 1.4.2017

Keittiömestari Hans Välimäki on aloittanut tänä keväänä epäsäännöllisen säännölliset illalliset, joiden teemat vaihtelevat sesongin, mieltymysten ja fiilisten mukaan. Kolme ensimmäistä iltaa myytiin Helsingissä hetkessä...

Alpha vie asiakkaat mökille ja pistää grillit kuumiksi

Kun ravintola Hella & Huone kirmasi kesälaitumille, valtasi rouhea pop up -ravintola Alpha tilat popsittavine astioineen sekä naposteltavine salivihreyksineen. Syyskuuhun saakka Salhojankadulla roihuavat siis reilusti rouheammat...