KotiArkistoidutHuber raikasti listansa - merenelävät etsiytyivät kesäisiin annoksiin

Huber raikasti listansa – merenelävät etsiytyivät kesäisiin annoksiin

huber mustekala

Aurinkoinen kevät on villiinnyttänyt Huberin lihamiehet. Raikkaat tuulet puhaltelevat à la carte -listan lautasille kylmäsavulohta, kampasimpukkaa ja mustekalaa. Onko Huber enää entisensä?

HuberOn se. Lihaa piisaa edelleen! Ja nykyäänhän sitä on valikoimassa monimuotoisemmin kuin alkuaikoina, mm. dry aged -muodossa. Ravintoloitsijat Mika Roito ja Pekka Salmela ovat vain halunneet rohkeasti monipuolistaa ja raikastaa annosarsenaaliansa kesän korvalla.

– Linjamme on nyt muuttunut vahvasti. Listalle on tullut raikkautta ja se on laajentunut entisestään, Mika kertoo tyytyväisenä.

Alkuruoissa painottuvat nyt rohkeammin kasvikset, kala ja äyriäiset. Monihan nauttii pääruoaksi kuitenkin isommasti lihaa, sarvekasta, kaviollista tai sorkakasta, joten alkuruoan sopiikin olla raikas ja merellinen. Ja kun keittiössä nököttää niin napakka Inka-puuhiiligrilli, kannattaa sitä toki hyödyntää muidenkin kuin maanelävien makuaatelointiin. Siispä siellä pyörähtää mm. mustekala mehevine lonkeroineen.

Alkuruokien mereneläväannosten ulkonäköön ja makumaailmaan on panostettu lujasti. Esimerkiksi sokerisuolattu kylmäsavulohi on hiottu huippuunsa.

LUE LISÄÄ: Ravinteli Huber Tampere

– Pekka savustaa sen kotonaan savustusmökissä, jossa lohelle annetaan 40 tuntia savua. Rakenteesta tulee pehmeä, eikä savu maistu liikaa, Mika selittää ja näyttää luurikuvaa Pekan komeasta savustusmeiningistä.

huber lohi 2

Lihaa, lihaa, enemmän lihaa! – Maistelulautasella viittä eri sorttia

huber mika roitoOdotettu uutuus on lihamaistelulautanen, jolla on viittä eri grillattua lihaa: marmorifileetä, possunkylkeä, häränhäntää, naudankieltä ja -sydäntä. On erilaisia makuja ja rakenteita. Annoksen äärellä voi pitää oman lihatastingin vaikka puoliksi kaverin kanssa. Tosin kannattaa varautua oman lautasellisen ostamiseen kummallekin, sillä liha vie helposti mennessään.

Kun omat suosikit löytyvät lautaselta, saattaa tulla mieliteko tilata seuraavalla kerralla vaikkapa pelkästään juuri sitä erikoisempaa mielitiettyään, kuten kieltä tai nopsakasti grillissä sihautettua sydäntä. Mika väläytteleekin mahdollisuutta toimia juuri näin, mikäli esimerkiksi sydämen saatavuus voidaan taata.

Eikä sitä vielä tiedä, mitä kaikkea muutakin Inkan kuumaan syleilyyn vielä sujautellaan. Kun grillaus on intohimo, vain ritilän reunat ovat rajana.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy
huber lihalautanen 2KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

Ronja Honko
Ronja Honko
Ronja Honko, Lifestyle Media Oy.

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

Ravintolat Tampere – Dabbal Kitchen & Bar

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Oma paikka Tornihotellin huipulla – Moro Sky Barista voi nyt varata VIP-sohvaryhmän

Moro Sky Bar lukeutuu Tampereen tunnetuimpiin katto- ja näköalabaareihin....

Lounasristeilyle Laukontorilta – m/s Silver Sky:n noutopöydän antimet nautitaan saaristomaisemissa

Laukontorilta järjestetään m/s Silver Sky -ravintolalaivan kyydissä kiireettömiä lounasristeilyjä Pyhäjärven...

Utopia – uusi maailmanlopun ravintola on juomaa, ruokaa ja Linnunradan liftareita

Uusi ravintola Utopia tarjoilee juomaa, ruokaa, ohjelmaa ja kosmista...

Joonas Sammal nousi Huberin keittiömestariksi – taustalla lihanleikkaajasuvun perinteet ja huippukeittiöiden opit

Joonas Sammal on lihanleikkaajasuvun vesa, joka innostui ruoanvalmistuksesta palavasti...