Topi Saha & Ylva Haru: Kipinöitä

    la 29.2.
    19:30
    Korjaamo | Töölönkatu 51, Helsinki | iCal

    Folkin vahvat tulkitsijat Topi Saha ja Ylva Haru yhdistävät voimansa Kipinöitä -konserttikiertueen merkeissä. Kyseessä ei ole perinteinen yhteiskiertue, jossa esiintyjät vuorottelevat valokeilassa, vaan jotain ihmeellisempää ja ikimuistoisempaa: äänensä löytäneet lauluntekijät jakavat lavan esittäen yhdessä toistensa lauluja ja lainattuja aarteita.

    Idea sai alkunsa Tampereen Olympian Kehä-illassa, jossa Topi Saha ja Ylva Haru esittivät yhdessä riisutun duettotulkinnan Mannan kappaleesta ”Äiti”. Hetkessä oli jotain maagista, jonka aisti esiintyjien lisäksi myös yleisö. Kipinä oli syttynyt.

    Molemmat artistit valmistelevat tällä hetkellä uutta musiikkia. Keikoilla kuullaan Topi Sahan ja Ylva Harun tuotantoa – uutta ja vanhaa – duettomuodossa.

    ”Ihailen yli kaiken Everlyn veljeksiä, joiden kappaleissa melodia ja harmonia ovat tasa-arvoisia ja rajanveto soolo- ja taustalaulun välille tarpeetonta. Yhteen laulaminen on kuitenkin ollut itselleni yhteen soittamista vaikeampaa – kunnes osuimme Ylva Harun kanssa samalle lavalle”, Topi Saha kertoo.

    ”Rakastan harmonioiden luomista niin laululla kuin soittimillakin. Kun kohtasimme Topin kanssa ensimmäistä kertaa soittamisen merkeissä, kaikki oli luontevasti paikoillaan ensimmäisestä soinnusta lähtien. Sellaisesta lähtökohdasta on todella inspiroivaa tutkia mihin tämä virta kuljettaa”, kommentoi Ylva Haru.

     


    Tapahtuma


    Topi Saha & Ylva Haru: Kipinöitä
    Päivä: la 29.2.
    Aika: 19:30
    Hintaluokka: 17/20

    Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa


    Tapahtumapaikka


    Korjaamo
    Korjaamo
    Töölönkatu 51
    Helsinki

    Töölönkatu 51
    Helsinki

    Hotellit läheisyydessä Töölö


    KOHOKOHTIA

    ke 29.4.19:00 Feminist Comedy Night with Jamie MacDonaldKorjaamo