Pegasos (levyjulkkarit) + Reetta Hotti

    pe 6.3.
    00:00 - 08:00
    Kumpulan metsäteatteri | Isonniitynkatu 12, Helsinki | iCal

    Perjantaina 6.3.2020 Korjaamolla juhlistetaan Pegasos-yhtyeen ”Anna vielä aikaa” -debyyttialbumin julkaisua.

    Pegasos on eeppinen hevonen, joka laukkaa kuuden kaveruksen ohjastamana uuden suomenkielisen musiikin tasangoilla. Pegasos rakastaa suuria melodioita ja täysin palkein laulettua stemmalaulua. Folkpop-kappaleiden vahvat tekstit tarjoavat kuulijalle elokuvallisia mielikuvia.

    Illan avaa Reetta Hotti, joka saapuu bändinsä kanssa Korjaamolle syleilemään marraskuussa 2019 julkaisemansa EP:n lempeitä jälkilöylyjä.

    Versot-nimeä kantava debyytti EP on suomenkielistä tarinavetoista indietä, jonka sydän sykkii amerikkalaiselle folkille mutta jonka mieli halajaa ambientin ja post-rockin melankolisille ja unenomaisille poluille. Hitaasti vyöryvät, kaikuisat äänimassat kohtaavat pelkistetyt, hauraat sävyt.

    Korjaamon keikalla luvassa bändin ja kaihoisien puhaltimien kera koristeltuja EP-versoja, sekä aivan uusia, entistä rohkeammin melankoliaan sukeltavia versoja


    Tapahtuma


    Pegasos (levyjulkkarit) + Reetta Hotti
    Päivä: pe 6.3.
    Aika: 00:00 - 08:00
    Hintaluokka: 8/10 €

    Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa


    Tapahtumapaikka


    Kumpulan metsäteatteri
    Isonniitynkatu 12
    Helsinki

    Isonniitynkatu 12
    Helsinki

    Hotellit läheisyydessä


    KOHOKOHTIA

    ke 29.4.19:00 Feminist Comedy Night with Jamie MacDonaldKumpulan metsäteatteri