Nuoret idealistit

    560
    Nuoret idealistit -uutuusnäytelmä kertoo ihmisistä ja aatteista ajan virrassa. Kansallisteatteri, Helsinki
    Nuoret idealistit -uutuusnäytelmä kertoo ihmisistä ja aatteista ajan virrassa. Kansallisteatteri, Helsinki

    [TAPAHTUMA MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU

    la 22.4. Aika: 19:00
    Kansallisteatteri | Läntinen teatterikuja 1, Helsinki | iCal

    Nuoret idealistit on uusi, pysähdyttävä teos Hitler ja Blondi -menestysesityksen tekijältä. Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä nähtävä uutuusnäytelmä kertoo ihmisistä ja aatteista ajan virrassa.

    Kantaesitys 8.3.2023

    J (Jukka-Pekka Palo) on entinen teatterinjohtaja, jonka ura on äkisti päättynyt kulttuurikenttää ravisuttaneeseen skandaaliin. Vanheneva ohjaaja on erakoitunut Berliiniin, jossa hän hiljaiselon keskellä suunnittelee näyttävää paluuta teatterimaailmaan: teosta, jossa tuotaisiin päivänvaloon totuus hänen isänsä kokemuksista SS-vapaaehtoisena toisen maailmansodan itärintamalla. J:n omaatuntoa painaa myös sovittamaton, häpeällinen petos, joka liittyy hänen opiskeluaikoihinsa nuorena vasemmistoradikaalina 1970-luvun DDR:ssä.

    Emmi (Aksa Korttila) on nuori näyttelijä, jolla on oma, merkittävä osuutensa J:n eroon johtaneessa tapahtumaketjussa. Kun Emmi on saapunut esikoisohjauksensa vuoksi Berliiniin elokuvafestivaaleille, hän näkee sattumalta vilahduksen kadulla kävelevästä J:stä. Näky jää vaivaamaan hänen mieltään. Elokuvaväen kokkareilla Emmi tapaa suomalaisen nuoren miehen, Joelin (Verneri Lilja), ja yhdessä he päättävät lähteä Berliinin yöhön. Heidän suhteensa lämmetessä ja syventyessä kohti jotakin molemmille odottamatonta, Emmi avautuu Joelille viime vuosina kokemastaan.

    J:n entinen vaimo Petra (Pirjo Määttä) on toimittaja, jonka kirjoittama artikkeli on toiminut lähtölaukauksena J:n alamäelle. Kun J ei enää vastaa hänen viesteihinsä, Petra huolestuu, ja päättää lähteä paikan päälle varmistamaan, että hänen ex-miehensä on edelleen kunnossa, tai ainakin elävien kirjoissa.

    Selvittämättömät asiat ajavat nämä neljä ihmistä yhteen Berliinissä ‒ kaupungissa, jossa historian kerrostumien kauneus ja kauhu kohtaavat nykyhetken.


    Tapahtumat > Teatteri ja tanssi


    Nuoret idealistit
    la 22.4.
    19:00
    Hintaluokka: Peruslippu 39–49 €
    Tapahtuma verkossa

    Tapahtumapaikka


    Kansallisteatteri


    KANSALLISTEATTERIN OHJELMISTO 2023

    KOHOKOHDAT

    Kansallisteatterin syksyn ohjelmistossa sukelletaan Euroopan historiaan

    Kansallisteatteri on vuonna 1872 perustettu vanhin suomenkielinen teatteri. Ohjelmistossa nähdään tuoreinta kotimaista draamaa, kiinnostavimpia ulkomaisia näytelmiä ja parhaita klassikoita. Kansallisteatterin toimintaa ohjaavia arvoja ovat taiteellisuus, keskustelevuus ja tasa-arvoisuus.

    KANSALLISTEATTERIN TAPAHTUMAT

    SEURAAVAT ESITYKSET

    Kansallisteatterin teatteriesitykset

    Pentti Linkola – kaltaisemme?
     pe 22.9. 19:00

    Pentti Linkola – kaltaisemme?

    Helsinki Kansallisteatteri
    Yrityksiä ymmärtää ihmistä, joka rakasti enemmän lintuja kuin lajitovereitaan Intohimoinen...


    Lear
     la 23.9. 13:00

    Lear

    Helsinki Kansallisteatteri
    Huipputekijöiden uusi ja erilainen Shakespeare-tulkinta Lear ottaa lähtökohdakseen monia koskettavan...


    Ronja, ryövärintytär
     ma 25.9. 12:00

    Ronja, ryövärintytär

    Helsinki Kansallisteatteri
    Ronja, ryövärintytär tuo näyttämölle seikkailun ja ystävyyden voiman myös Kansallisteatterin...




    MAINOS ALKAA



    SISÄLTÖ JATKUU


    NÄYTÄ+

    TÄYDENNÄ TEATTERIELÄMYS

    Hotelli lähellä Kansallisteatteria

    Scandic Grand Central Helsinki
    Scandic Grand Central Helsingin hotellihuoneesta avautuu näkymä Suomen Kansallisteatterille ja Casinolle.

    Scandic Grand Centralin sijainti on teatterilomailijalle optimaalinen. Hotelli on sijainniltaan oivallinen valinta alueen teatteritapahtumiin nähden, sillä sen ulko-ovelta on vain muutama askel Kansallisteatterin portaille.

    Helsingin Rautatieasemalla Eliel Saarisen suunnittelemassa arvorakennuksessa vanhanajan charmi yhdistyy inspiroivasti nykyaikaan.

    Hotellin lähes 500 ajattoman tyylikästä ilmastoitua huonetta tarjoavat kattavan valikoiman ensiluokkaiseen hotellielämykseen ja rauhaisan lepopaikan kaupungin vilinästä. Näkymät huoneista ovat ainutlaatuiset. Huoneesta riippuen voit ihailla Kansallisteatteria, Ateneumia, asemalaiturin vilinää, hotellin upeaa sisäpihaa tai vehreää Kaisaniemen puistoa.

    Lue lisää: scandichotels.fi



    Booking.com

    Kansallisteatteri KOHOKOHTIA

    ti 5.12.19:00 TaloKansallisteatteri
    to 7.12.18:30 Ronja, ryövärintytärKansallisteatteri
    pe 8.12.19:00 Ensimmäinen tasavaltaKansallisteatteri
    pe 8.12.19:00 Red Nose Company: MieletönKansallisteatteri
    pe 8.12.19:00 TaloKansallisteatteri
    la 9.12.13:00 Ronja, ryövärintytärKansallisteatteri
    la 9.12.19:00 Juhlat Kansallisteatteri
    la 9.12.19:00 TaloKansallisteatteri
    ti 12.12.12:00 Ronja, ryövärintytärKansallisteatteri
    ti 12.12.19:00 Juhlat Kansallisteatteri
    ti 12.12.19:00 TaloKansallisteatteri
    ke 13.12.12:00 Ronja, ryövärintytärKansallisteatteri
    ke 13.12.19:00 Jukka Puotila -show 2023Kansallisteatteri
    to 14.12.19:00 TaloKansallisteatteri
    pe 15.12.19:00 Juhlat Kansallisteatteri
    pe 15.12.19:00 TaloKansallisteatteri
    la 16.12.13:00 Ronja, ryövärintytärKansallisteatteri
    la 16.12.19:00 Juhlat Kansallisteatteri
    la 16.12.19:00 TaloKansallisteatteri
    ti 19.12.18:30 Ronja, ryövärintytärKansallisteatteri
    2 3 4 5 6 7 8


    Lisää samanlaisia tapahtumia:
    TEATTERIT TAMPERE | TEATTERIT HELSINKI | TEATTERIT OULU | TEATTERIT HÄMEENLINNA
    Suomen teatterikaupungit ja niiden teatteriesitykset