MAINOS
The Valkyrians on bändi, joka perustettiin soittamaan Jamaikan pieneltä saarelta lähteviä makeita ja savuisia rytmejä. Näitä rytmejä kuunnellaan perjantai-iltana 6.6.2014.
Bluesrockin supertähtikaartiin lukeutuva amerikkalainen ZZ Top saapuu esiintymään Helsingin Kaisaniemen puistossa järjestettävään Rockin’ Hellsinki -tapahtumaan lauantaina 14. kesäkuuta.
Uutuusalbumin tiimoilta ajankohtainen Michael Monroe soittaa loppuvuodesta levyn ilmestymistä juhlistavan Suomen-kiertueen. Rundi huipentuu lähes 3000 katsojaa vetävälle Helsingin Kaapelitehtaalle lauantaina 7.12.
Joulunaikaan Suomea kiertelevä lauluyhtye Rajaton vierailee yhteensä kolmellatoista eri paikkakunnalla tuoden sekä vanhoja että uusia lauluja yleisölleen. Rajaton Joulu 2013 -konsertteja on ollut jo Helsingissä, mutta vielä 22.12. Musiikkitalolla ehtii jouluntunnelmaan.
Presidentin Teatterisalissa huumori kukkii pikkujoulukaudella Martti Suosalon, Mikko Kivisen ja Otto Kanervan seurassa.
Art goes Kapakka -kaupunkifestivaali on ilmaisfestivaali, jonka ohjelma, taiteilijat ja festivaaliravintolat tekevät Helsinkiä hauskemmaksi elokuussa.