MAINOS
Lemiläinen Stam1na on kiistatta yksi Suomen suosituimpia metallibändejä ja kovassa nousukiidossa. Yhtye esiintyy mm. Loud & Metal Attack-tapahtumassa 24. toukokuuta ja päättä kevätkiertueensa Tokioon.
Bryggeri Helsingin kesäterassilla soi heinäkuussa tasokkaiden trubaduurien ja duojen valloittaessa lavan Helsingin vanhassakaupungissa.
Kriitikoidenkin ylistämä Kotiteollisuuden uusi albumi Maailmanloppu on nostattanut bändin hyvälle raiteelle. Kotiteollisuus koetaan livenä Tavastiaklubin lavalla lauantaina 7. syyskuuta. Albumi...
Tuska-festivaali starttasi ja tapahtumaviikonlopun aikana Suvilahdessa nähdään yhteensä 40 raskaan musiikin kärkibändiä. Tänä kesänä musiikin rinnalla kuullaan myös pirullisen hyvää stand up -komiikkaa. Juhlatunnelmaa ja ekstraohjelmaa on totutusti tarjolla myös Tuska-klubeilla.
Urbaani nykykansanmusiikki esittäytyy jälleen Espan lavalla. Helsingin vihreässä sydämessä Etno-Espa-tapahtuma esittelee kahden viikon aikana joka arki-iltapäivä ilmaiseksi suomalaisen kansanmusiikin jo kansainvälisiä huippuja sekä nuoria tulevaisuuden lupauksia.
Uutta materiaalia julkaissut Kuningasidea nähdään perjantaina 11.7. LeBonkissa.