MAINOS
Meitä täällä liikaa on! Pitää paikkansa, Mokomalla bändillä on sanoma ja se tuodaan esille metallisesti selvällä suomenkielellä. Helsingin Virgin Oil saa tuta Mokomaa lauantaina 30. marraskuuta.
Musamessuilla esittäytyvät soittimet ja monilahjakkaat artistit. Live-keikkoja nähdään tänä vuonna runsaasti.
OlutHuoneiden alkuvuoden 2014 pienpanimo-olut on kauniin punertava, miellyttävän maltainen ja mukavasti lämmittävä luomulager.
Improvisaatioteatteria KokoTeatteriin tuova Riskiryhmä on nähty lavalla kerran kuussa. Improklubeja on kevätkaudella 2014 yhteensä viisi.
Maailman suurin olutjuhla on levittäytynyt ympäri maailman ja Helsingissäkin baijerilaiset oluet kuohuavat isoissa litran tuopeissa. Myös HOK-Elannon OlutHuoneissa vietetään Hoktoberfestejä 5.10. asti.
Erin vakiinnutti nopeasti asemansa Suomen suosituimpien naisartistien joukossa. Erin tuo oman lisämausteensa myös Helsingin kulttuuritalon syyskaudelle lauantaina 23.11.