MAINOS
Malmitalolla tunnelmoidaan coloradolaisen blueskitaristi-laulaja Corey Harrisin seurassa sunnuntai-iltana 16.3.2014.
Malmitalolle sunnuntaina saapuvan Berliinissä perustetun yhtyeen jäsenet ovat kansainvälisesti arvostettuja elävän nykymusiikin persoonallisuuksia.
Yournalist on turkulainen trio, jonka musiikissa rock kohtaa popin ja häpeilemätön hyväntuulisuus pöyhkeät progevaikutteet.
28. Rakkautta & Anarkiaa -festivaali valtaa Helsingin valkokankaat 17.–27.9.2015. Festivaaleille saapuu ennätysmäärä kansainvälisiä vieraita, yhteensä lähes 50 kaikkiaan 23...
Etnosoi!ssa nähdään yksi maailman tunnetuimmista ja kiitellyimmistä Kreikan ja laajalti Välimeren alueen musiikkeja esittävistä kokoonpanoista, kun festivaalin vieraaksi saapuu marraskuussa kreikkalainen En Chordais.
Folkpunk-vaikutteisesta countrysta ja americanasta tunnettu yhdysvaltalaisartisti Austin Lucas esiintyy syntymäpäivänään keskiviikkona 5. maaliskuuta LeBonkissa.