Malmitalolla tunnelmoidaan coloradolaisen blueskitaristi-laulaja Corey Harrisin seurassa sunnuntai-iltana 16.3.2014.

corey-harris-keikat-tampereCorey Harris tunnetaan ympäri maailmaa lukuisten keikkojensa ansiosta sekä myös maailmankuulun ohjaajan Martin Scorsesen mainiosta ”The Blues”- elokuvasarjasta. Harris nähdään sarjan ensimmäisessä ”Feel like going home” -osassa, jossa on dokumentoitu matkoja juurille Afrikan Kameruniin ja Maliin sekä malilaisen huippumuusikon Ali Farka Touren luokse. Sarja on esitetty kaksi kertaa myös Suomessa Yle Teeman kanavalla.

Blueskitaroinnin ohella Corey Harrison myös laulaja, säveltäjä sekä bändinjohtaja. New Orleansissa katulaulajana aloittanut Harris vietti jo parikymppisenä vuoden ajan Afrikan Kamerunissa, millä oli huomattava vaikutus hänen musiikkiinsa. Coreyn musiikissa on kaikenlaisia aineksia alkaen aina bluesista reggaeen, rokin ja soulin kautta kuin em. afrikkalaisesta perinnöstä. Vuonna 2007 Harris sai musiikkitohtorin arvon Mainen Lewistonin yliopistossa.

Tampereella – tarkalleen ottaen Tulliklubilla – Corey Harris on esiintynyt viimeksi vuonna 1996, jonka kaikki paikalla olleet taatusti muistavat. Hienon superkeikan heittänyt Mr.Harris ei jättänyt ketään kylmäksi!

Corey Harriksen levytyksistä mainittakoon From Mississippi to Mali (2003), Daily Bread (2005), Zion Crossroads (2007), Mother Earth (2011), Rasta Blues Experience Live (2013) sekä Fulton Blues (2013).

Tapahtumatiedot

su 16.3.2014 klo 19.00
Liput 15 €
Malmitalon lipunmyynti
Osta lippu Lippupalvelun sivuilta
Malmitalo
Ala-Malmin tori 1, Helsinki