Younghearted

    Younghearted keikat Tampereella. Kuvaaja: Pietari_Purovaara
    Younghearted keikat Tampereella. Kuvaaja: Pietari_Purovaara

    [TAPAHTUMA MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU

    la 26.11. 22:00
    Olympia-kortteli | Satakunnankatu 10, Tampere | iCal

    Herkistä, akustiseen soundiin nojaavista kappaleistaan ja hurmoksellisista livekeikoistaan tunnettu Younghearted konsertoi Tampereella lauantaina 26.11. uuden levyn tunnelmissa.

    Lokakuun alussa Tavastialla pidettiin levyjulkkarit.

    – 11 lauluun tiivistyy paljon iloa, surua, melankoliaa, onnellisuutta ja ikävää. Elämän tunneskaalaa ja tarinoita joita ollaan koettu näiden 3 vuoden aikana, kertoo yhtye.

    Youngheartedin muodostavat laulaja Reeta Huotarinen sekä kitaristit Atte Ranta ja Emil Korkiakoski. Kolmikko perusti Youngheartedin vuonna 2015. Vuotta myöhemmin ilmestyi yhtyeen platinarajan ylittänyt debyyttialbumi Nuorisydän. Levyltä muistetaan muun muassa triplaplatinarajan (yli 12 miljoona toistoa) rikkonut hitti Hetkeksi.

    Bändi julkaisi kesäkuussa 2019 odotetun toisen albuminsa Vapaa, jota seurasi ehdokkuus Vuoden yhtye -kategoriassa vuoden 2020 Emma Gaalassa. Albumilta löytyvät muun muassa kultaa striimannut Vaikeeta, Hullaannun sekä Sun syliin -kappaleet.

    Aikataulu:
    20:00 ovet
    22:00 showtime


    Tapahtumat > Keikat


    Younghearted
    la 26.11.
    22:00
    Hintaluokka: alk. 24 €
    Tapahtuma verkossa

    Tapahtumapaikka


    Olympia-kortteli

    Olympia-kortteli
    Satakunnankatu 10
    Tampere

    Hotellit läheisyydessä


    Olympia-korttelissa ilonpito alkaa jo iltapäivällä, kun katutason gastropub-henkinen ravintola Muusa avaa ovensa. Viikonloppuna tarjolla on myös brunssia. Olympia-kortteli on joka päivä avoinna ja aivan yön pikkutunneille asti juhlitaan ohjelmailtoina, jolloin avataan ovet kokonaisuuden kruunaavaan Olympia-saliin. Tampereen liveklubiuutuus 2016 on myös loistava paikka erilaisiin tilaisuuksiin.

    RAVINTOLAESITTELY

    Lue aiheesta: Olympia-korttelin uusi viihdekokonaisuus

    Olympia-kortteli KOHOKOHTIA

    la 3.12.18:00 ArppaOlympia-kortteli
    ma 5.12.18:00 Antti Autio + JousetOlympia-kortteli
    pe 9.12.20:00 LordiOlympia-kortteli
    la 10.12.20:00 HuoraOlympia-kortteli
    pe 16.12.20:00 Ursus FactoryOlympia-kortteli
    la 17.12.20:00 Shape of Despair + Counting HoursOlympia-kortteli
    ke 18.1.20:00 Pain (SWE) – 360 of PAIN Tour 2022Olympia-kortteli