Pieni merenneito

    ti 22.10.
    18:30
    Helsingin Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö | Eläintarhantie 5, Helsinki | iCal

    Helsingin Kaupunginteatterin kaikkien aikojen suurin musikaalituotanto, Disneyn Pieni merenneito -musikaali perustuu H. C. Andersenin klassikkosatuun.

    Kansainvälinen suunnittelijaryhmä musiikkiteatterin huipulta lupaa ennennäkemättömän upeaa visuaalisuutta ja maagisen kaunista musiikkia, mutta myös vahvan, tähän päivään osuvan tarinan oman itsensä ja identiteettinsä löytävästä nuoresta.

    Disneyn Pieni merenneito -musikaali nähdään nyt ensimmäistä kertaa Suomessa, ja Helsingin Kaupunginteatterin omaa, vankkaa musikaaliosaamista on vahvistettu Broadwayn ja West Endin teattereista ja elokuvamaailmasta tutuilla maailmanluokan ammattilaisilla.

    Luvassa on huikeaa lentoteknologiaa, nukkeja Star Wars -elokuvien tekijöiltä, fantastisia Pirjo Liiri-Majavan suunnittelemia rokokoo-henkisiä pukuja, Peter Ahlqvistin upea lavastus, Toni Haarasen suunnittelemat videoprojisoinnit, Gunilla Olsson-Karlssonin vaativia ja näyttäviä koreografioita ja ohjaajana superhitiksi nousseesta Kinky Bootsista tuttu Samuel Harjanne.

    – Luomme maagisen vedenalaisen maailman, jossa merenneidot ja ihmeelliset eläimet, mustekalat, ravut ja kalat liikkuvat. Musikaalimme on teknisesti yksi vaikeimpia teoksia, mitä täällä on koskaan tehty, sanoo ohjaaja Samuel Harjanne, joka korostaa myös Pienen merenneidon tarinan ajankohtaisuutta.

    – Merenneito Ariel haluaa osaksi ihmisten maailmaa, kävellä ja osallistua tanssiaisiin, saada pyrstön tilalle jalat. Ympäröivä maailma ja oma keho estävät häntä olemasta oma itsensä. Tämä resonoi nykymaailman puheenaiheisiin identiteetistä ja sukupuolista, ja on musikaalin tärkein teema. Ariel ei ole vain naiivi nuori merenneito, joka ihastuu komeaan mieheen – hän luopuu jopa äänestään saadakseen sääriparin kolmeksi päiväksi ja ollakseen vihdoin oma itsensä. Hän uhmaa isäänsä, kuningasta, sekä muita, jotka sanelevat hänelle millainen hänen tulisi olla, ja keiden kanssa hänen tulisi olla tekemisissä. Ariel on ensimmäinen feministi-Disney-prinsessa!, Harjanne sanoo.


    Tapahtuma


    Pieni merenneito
    Päivä: ti 22.10.
    Aika: 18:30
    Hintaluokka: 31 € - 88 €

    Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa


    Tapahtumapaikka


    Helsingin Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö
    Helsingin Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö
    Eläintarhantie 5
    Helsinki

    Eläintarhantie 5
    Helsinki

    Hotellit läheisyydessä Kallio


    Suuri näyttämö on mieleenpainuva elämys jo puitteidensa ansiosta. Salissa on 923 paikkaa ja 600 neliön kokoinen näyttämö pyöröineen tekevät katsomiskokemuksesta ikimuistoisen. Näyttämötekniikka sekä valo- ja äänijärjestelmät ovat kansainvälistä huipputasoa.

    KOHOKOHTIA

    pe 15.11.18:30 Pieni merenneitoHelsingin Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö
    la 16.11.13:00 Pieni merenneitoHelsingin Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö
    la 16.11.19:00 Pieni merenneitoHelsingin Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö
    ti 19.11.18:30 Pieni merenneitoHelsingin Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö
    ke 20.11.18:30 Pieni merenneitoHelsingin Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö
    la 23.11.19:00 Pieni merenneitoHelsingin Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö
    ma 25.11.18:30 Pieni merenneitoHelsingin Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö
    ti 26.11.18:30 Pieni merenneitoHelsingin Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö
    to 28.11.18:30 Pieni merenneitoHelsingin Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö
    pe 29.11.18:30 Pieni merenneitoHelsingin Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö
    la 30.11.13:00 Pieni merenneitoHelsingin Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö
    la 30.11.19:00 Pieni merenneitoHelsingin Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö
    ma 2.12.18:30 Pieni merenneitoHelsingin Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö
    ti 3.12.13:00 Pieni merenneitoHelsingin Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö
    ti 3.12.18:30 Pieni merenneitoHelsingin Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö
    to 5.12.18:30 Pieni merenneitoHelsingin Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö
    la 7.12.13:00 Pieni merenneitoHelsingin Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö
    la 7.12.19:00 Pieni merenneitoHelsingin Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö
    ke 11.12.18:30 Pieni merenneitoHelsingin Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö
    to 12.12.18:30 Pieni merenneitoHelsingin Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö
    pe 13.12.18:30 Pieni merenneitoHelsingin Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö
    la 14.12.13:00 Pieni merenneitoHelsingin Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö
    la 14.12.19:00 Pieni merenneitoHelsingin Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö
    ma 16.12.18:30 Pieni merenneitoHelsingin Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö
    ti 17.12.18:30 Pieni merenneitoHelsingin Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö
    pe 27.12.18:30 Pieni merenneitoHelsingin Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö
    la 28.12.13:00 Pieni merenneitoHelsingin Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö
    ma 30.12.18:30 Pieni merenneitoHelsingin Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö
    ti 31.12.18:30 Pieni merenneitoHelsingin Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö
    la 18.1.19:00 Pieni merenneitoHelsingin Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö
    pe 24.1.18:30 Pieni merenneitoHelsingin Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö
    la 25.1.13:00 Pieni merenneitoHelsingin Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö