MUSE: Simulation Theory Tour

    ti 18.6.
    17:00
    Suvilahti | Kaasutehtaankatu 1, Helsinki | iCal

    Maailman suosituimpiin yhtyeisiin lukeutuva ja Grammy-palkittu Muse saapuu jälleen Suomeen kolmen vuoden tauon jälkeen. 2018 vuoden lopussa uuden albumin julkaissut Muse esiintyy Simulation Theory –maailmankiertueellaan Helsingin Suvilahdessa tiistaina 18.6.2019.  Konsertin lipunmyynti on käynnistynyt Ticketmasterissa.

    2019 maailmankiertue tuo näyttävistä ja rajoja rikkovista lavatuotannoistaan tunnetun brittiyhtyeen Suvilahteen. Edellisen kerran yhtyeen näyttävästä konsertista päästiin nauttimaan kesällä 2016 loppuunmyydyllä Hartwall Areenalla.

    Vuonna 1994 perustettu Muse on julkaissut nyt kahdeksan studioalbumia, jotka ovat myyneet yli 20 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti. Yhtyeen uusin, järjestyksessään kahdeksas studioalbumi Simulation Theory julkaistiin 9.11.2018.

    Matt Bellamyn, Dominic Howardin ja Chris Wolstenholmen muodostaman Musen edellinen studioalbumi Drones julkaistiin vuonna 2015 ja se meni myyntilistan kärkeen peräti kahdessakymmenessäyhdessä maassa. Levy palkittiin myös Grammy Awardseissa parhaana rock-albumina. Kaiken kaikkiaan Muse on voittanut lukuisia musiikkialan palkintoja. Näihin lukeutuvat mm. kaksi Grammya, viisi MTV Europe –palkintoa, kaksi Brit Awardia.


    Tapahtuma


    MUSE: Simulation Theory Tour
    Päivä: ti 18.6.
    Aika: 17:00
    Hintaluokka: 84 Ticketmaster.fi

    Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa


    Tapahtumapaikka


    Suvilahti
    Kaasutehtaankatu 1
    Helsinki

    Kaasutehtaankatu 1
    Helsinki

    Hotellit läheisyydessä


    KOHOKOHTIA

    pe 28.6. - su 30.6. Tuska 2019Suvilahti
    pe 9.8. - su 11.8. Flow Festival 2019Suvilahti