[TAPAHTUMA MENNYT]
TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU
Laura Moisio & Kielo Kärkkäinen esiintyvät Korjaamossa perjantaina 7.10.2022.
Laura Moisio kulkee omaa tietään kotimaisen musiikin kentällä. Hänen kappaleissaan omintakeiset sanoitukset yhdistyvät pettämättömään melodiatajuun. Moisio on julkaissut neljä studioalbumia, joista viimeisin, Laulaa kun ei voi muutakaan, ilmestyi alkuvuodesta 2020. Moision albumit ovat arvostelumenestyksiä.
”Keskiössä on loistavasta ja ilahduttavan pitkäikäisestä bändistä huolimatta kitaroita, pianoa ja syntikkaakin pelaava Laura, jonka kuulaan äänen läsnäolo ja maneeriton spirituaalinen puhtaus puhuttelee ihan erityisesti.”
– Soundi, Jussi Niemi
Kielo Kärkkäinen on laulaja ja lauluntekijä, jolla on monipuolinen, syvä ja koskettava ääni. Kielo on julkaissut kolme sooloalbumia folkia ja jazzia yhdistävää uuden ajan laulelmaa ja kaksi albumia maailmanmusiikkiyhtye Belizen kanssa. Hän kirjoittaa suomeksi ja espanjaksi, ja on kunnianhimoinen ja kiitetty tekstittäjä. Kärkkäinen keikkailee yhtyeensä kanssa, jossa soittavat kitaristi Matti Salo ja tenorisaksofonisti Sami Sippola.
Tapahtumat > Keikat
Laura Moisio & Kielo Kärkkäinen
pe 7.10.19:00
Hintaluokka:
Tapahtuma verkossa
Tapahtumapaikka
Töölönkatu 51
Helsinki
Hotellit läheisyydessä Etu-Töölö
KEIKAT RAVINTOLA SOITA: +358 405 040 942
Korjaamon keikat, Helsinki
Korjaamo on yksi Helsingin aktiivisimmista keikkapaikoista. Talosta löytyy neljä uniikkia keikkavenueta – Vaunusali, Kulmasali, Vintti ja Kino – joissa on tehtailtu kulttuuritapahtumia jo vuodesta 2004 alkaen.
Korjaamon ravintola
Keikkojen yhteydessä voi kipaista Korjaamon sisäpihalla ja talvikaudella haukata raikasta ilmaa ja kesäkaudella nautiskella mukavasta kesäterassista, joka kuuluu Korjaamon Baari & Keittiö -ravintolaan.
PÖYTÄVARAUS: Quandoo.fi
TIESITKÖ? Kulttuuritehdas Korjaamosta löytyy useita tapahtumatiloja, joissa voi järjestää myös yksityistilaisuuksia ja juhlia. Lue lisää: Venuu.fi
Korjaamon keikat
WÖYH! – Wöyhötyksen vuosikymmen -juhlakiertue + Kaskelotti Records Gaala
Helsinki Korjaamo 2024
ti 28.5. 18:00
WE ARE QUEER FEST
Helsinki Korjaamo 2024
ke 29.5. 20:00
Dalindèo
Helsinki Korjaamo 2024Jazzin kulttiyhtye Dalindèo julkaisee keväällä kuudennen albuminsa nimeltään Tropicalia Nordica....
pe 19.7. - la 20.7.
Odysseus Festival 2024
Helsinki Korjaamo 2024Seikkailulliselle musiikille omistettu Odysseus-festivaali muuttaa Lonnan saarelta Kulttuuritehdas Korjaamolle, jossa...
ESIINTYJÄT 2024: AINON Aino Juutilainen Enji (MN) Ghosted (Oren Ambarchi, Johan Berthling & Andreas Werliin) (SE) Heta Bilaletdin Horse Lords (US) Islaja Janne Westerlund Lost Girls (Jenny Hval & Håvard Volden) (NO) Oren Ambarchi (AU) Superposition The Stance Brothers Varropas Verneri Pohjola "Monkey Mind" Victor Herrero (ES) Yam Ha,...
NÄYTÄ+
LÖYDÄT KAIKKI KORJAAMON KEIKAT KOTISIVUILTA KOHDASTA OHJELMA
VINKKEJÄ TAPAHTUMIIN MYÖS KORJAAMON FB-SIVUILTA
KORJAAMO ARTIKKELEISSA
Synttärit tai vaikkapa pikkujoulut Korjaamossa
Lue lisää: Venuu.fi
Korjaamo 2024 KOHOKOHTIA
Lisää samanlaisia tapahtumia:
KEIKAT HELSINKI | KEIKAT TAMPERE | KEIKAT OULU
Suunnitteletko kulttuurilomaa? Keikat ja klubit Suomen parhaissa livemusiikkikaupungeissa.
(adsbygoogle = window.adsbygoogle || []).push({});