Michael Monroe nähdään "Blackout States" -uutuusalbumin myötä pitkästä aikaa klubikeikoilla Suomessa. Levynjulkaisukiertue kattaa marras-joulukuun aikana Suomen suurimmat kaupungit. Lipunmyynti...
Iltalehden mukaan Sweden Rock Festival 2016 -festivaalin lisäksi Queen olisi tulossa ensi vuonna myös Suomeen.
Adam Lambertin fanit ja Queen-nostalgikot...
Irina Björklundin kiitosta niittänyt käännöslevy La vie est une fête (Elämä on juhla) on saanut jatkoa. Aleksanterin teatterissa kuullaan...
Syyskuussa 2015 ensi-iltanut saavan Andrew Lloyd Webberin Oopperan kummituksen lipunmyynti räjähti käsiin ja kaikki liput myytiin ennätystahtiin.
Kansallisooppera on saanut...
Ison-Britannian suurimpiin yhtyeisiin lukeutuva Muse lähtee ensi vuonna laajamittaiselle maailmankiertueelle. Vastikään listaykköseksi singahtaneen ”Drones”-albuminsa julkaissut Muse esiintyy Helsingin Hartwall...