MAINOS
Suomen suurin gourmetruoka- ja viinifestivaali rokkaa ja kokkaa jälleen! 12.–15. kesäkuuta Helsingin Kansalaispuiston valtaavat patoineen, kattiloineen ja keittiömestareineen 11 huippuravintolaa, seitsemän niistä uusia tulokkaita tapahtumassa.
Virgin Oil Co:n joulukuun käynnistää perjantaina 4.12.2015 sooloartisti Jore Marjaranta, joka teki näyttävän paluun julkaistessaan kuudennen studioalbuminsa viime keväänä. Levyn...
Vuoden naissolistina palkittu sekä vuoden biisin pystin Emma-gaalassa pokannut Sanni täyttää Virginin torstaina 7. huhtikuuta. Sannin 10.2. julkaistu single ”Että...
Pikkujoulukauden kolmen ruokalajin jazz-illallisessa Kalastajatorpan Pyöreässä salissa esiintyy Nat Newborn -kokoonpanojen lippulaiva Nat Newborn Big Time vierailevine solisteineen Anna...
Heinäkuun live-esiintyjiin G Livelabissa kuuluvat laulaja-lauluntekijät Ville Leinonenja Janne Laurila, jotka heittävät soolokeikat saman illan aikana keskiviikkona 19.7.2017. Luvassa on kahden persoonallisen musiikintekijän...
Uudella sooloalbumillaan saksofonisti Pauli Lyytinen vie soittimensa äärirajoille. Hänen käsissään saksofoni on yhtä aikaa sekä basso, harmoniasoitin että solisitinen...