MAINOS
Kesäbiisin Sä saat mut juuri julkaissut Kuningasidea valtaa Tavastian lavan 15.6. Kuningasidea on sanomaa, rytmimusiikkia ja ennen kaikkea rakkautta. Se...
Sointi Jazz Orchestran debyyttialbumi Syntymä julkaistaan näyttävästi Koko Jazz Clubilla sunnuntaina 29.5.2016. Konsertin ohjelmisto koostuu levyllekin päätyneistä yhtyeen hioutuneista helmistä...
Komediafestivaali lähti elokuussa ensimmäistä kertaa kiertueelle. Tämä kesän naurettavin kiertue käsittää kaksitoista paikkakuntaa. Kiertueella nähdään suomalaisen stand up -komiikan suurnimiä. Kiertue päättyy syyskuun alussa Helsingissä Savoy-teatterissa, jossa...
Kevään 2023 kiertueella Tuure Kilpeläinen esittää erikoiskokoonpanossa kirjoittamiaan lauluja, jotka hän on tehnyt sekä itselleen, että muille artisteille. ”Useat muille tehdyt...
Pianisti Kari Ikonen pyyhkii pölyt suuren amerikkalaisen laulukirjan sivuilta omaan tinkimättömään tyyliinsä. Rytmisektiossa vanhat tutut soittokumppanit basisti Timo Hirvonen...
Dallas Kalevala on kiihottunutta, sub-arktista pop-musiikkia. Se ui alasti Iggy Popin ja Justicen välissä kesäyössä. Lapkosta tuttu Ville Malja ja Jussi Matikainen ovat työstäneet...