Klassikoiksi muodostuneista hiteistä tunnetun Roxetten lauluntekijä Per Gessle lähtee syksyllä Euroopan kiertueelle. Roxetten kappaleisiin keskittyvä kiertue saapuu Metro Areenalle lauantaina 3....
Abba-hittien tahdittama Mamma Mia! -musikaali nähdään Helsingin Kaivopuistossa kesällä 2023.
West Endissä ensi-iltansa saanut musikaali nähdään harvinaisena ulkoilmaesityksenä suurelta lavalta sekä valkokankailta...
Viime vuonna yli 30.000 juhlijaa kerännyt Summer Sound Festival oli pohjoisen Euroopan suurin elektronisen musiikin tapahtuma. Tänä kesänä festivaali on vieläkin suurempi ja järjestäjien mukaan myös näyttävämpi.
Kaksi Suomi-jazzin suurmiestä kohtaa taas toisensa jaZZanti-konsertissa. Ravintola Laulumiehet saa tiistaina 26.2. vieraakseen Juhani Aaltosen ja Raoul Björkenheimin.
Kummallakin on pitkä historia eri...
Juttutuvassa lauantaina 4.8. esiintyvä chicagolainen The Claudettes yhdistelee kotikaupunkinsa pianobluesia energiseen rockabillyyn ja punkiin sekä intohimoiseen 60-lukuiseen souliin.
Tuloksena jännittävä uusi luku...
Teerenpelin komediakesä 2023 tuo Kampin Teerenpeliin kovan luokan stand up -koomikoita.
Tapahtumat > Keikat
Teerenpelin komediakesä: Heli Sutela, Antti Akonniemi, Heidi Mäkelä
to...