MAINOS
Gastronominen kausi käy nyt Suomessa kuumimmillaan. Vasta julkaistiin Tamperradan pintxokisan voittaja viime viikolla Tampereella järjestetyssä pintxo-kilpailussa. Ravintolahyppelyssä oli mukana...
Maailman suurimpiin rockbändeihin lukeutuva Foo Fighters saapuu Suomeen osana Euroopan kiertuettaan. Foo Fighters esiintyy Helsingin viehättävällä Hietaniemen uimarannalla 19....
Helsingin Suvilahdessa 10.–12. elokuuta järjestettävän Flow Festivalin ensimmäisiin artistikiinnitykset kuuluu aikamme arvostetuimpien rap-artistien joukkoon lukeutuva Kendrick Lamar. Muita julkaistuja nimiä...
Maailman merkittävimpiin rock-yhtyeisiin lukeutuva yhdysvaltalainen KISS saapuu Suomeen viimeiseksi jäävällä End Of The Road -maailmankiertueella. Yli sata miljoonaa albumia urallaan myynyt yhtye...
Helsingin juhlaviikoilla sunnuntaina 2.9. esiintyvä Mélissa Laveaux on Pariisissa asuva kanadalainen, jonka uusin levy kertoo Yhdysvaltain miehittämästä Haitista vuosina 1915–1934. Huvilassa esiintyvä...
Bluesrockin supertähti Joe Bonamassa konsertoi Helsingin Jäähallissa keskiviikkona 19.4.2023. Vasta neljissäkymmenissään oleva artisti on vakiinnuttanut asemansa elävänä bluesrockin legendana ja...