MAINOS
Suvilahdessa avattiin kesäkuussa Suvilahti Summer -tapahtumasarja, jonka startissa pääesiintyjänä nähtiin Anssi Kela. Lauantaina 27.6. lavalle nousee Olavi Uusivirta. Ensimmäisten tapahtumaviikkojen...
Etno-Espa päättyy perinteisesti Taiteiden yönä (18.8.), joka levittäytyy tällä kertaa ympäri kaupunkia. Duo Emilia Lajunen ja Suvi Oskala tekevät viuluineen pyöräkiertueen, joka pistäytyy...
Helsingin Messukeskus täyttyy tanssista ja musiikista, kun Tanssi Vieköön -festivaali alkaa perjantaina. Kaksipäiväinen festivaali kokoaa saman katon alle merkittävän osan maamme...
Kevään ja kesän ruokatapahtumia on siirretty tänä vuonna syksylle ja ensi vuodelle. Syksylle on siirtynyt tänä vuonna useita ruoka-...
Flow Festivalin kokonaisvaltaista elämystä syventävä ravintola- ja baarivalikoima on tänäkin vuonna poikkeuksellisen monipuolinen ja laadukas. Lisäksi festivaali jatkaa edistyksellistä...
Dire Straits -yhtyeen entisten jäsenten huippukokoonpano saapuu konsertoimaan Suomeen joulukuussa. The Dire Straits Experience -nimeä kantava yhtye nähdään Helsingin...