TEEMANA: Olutravintola
11.4.2004 Gastropub Tuulensuu aloitti toimintansa. Heti avajaisvuonnaan Tuulensuun väki teki ensimmäisen omatuontijuomien noutoreissun Belgiaan, mikä enteili säkenöivää tulevaisuutta etenkin olutharrastajien suosikkipaikkana. Nyt tämä ympäri Suomea tunnettu gastropubien pioneeri juhlii kymmenvuotista taivaltaan mm. laseittain tarjottavin omatuontisamppanjoin.
Olutravintola Konttori on houkuttanut oluenystäviä "toimistolle" jo 15 vuoden ajan. Olutravintolaklassikko panostaa edelleen erityisesti laadukkaaseen olueen, sen oikeaoppiseen tarjoiluun ja hyvään palveluun.
UkkoMetson teemaviikot jatkuvat nyt pataviikoilla maaliskuun ajan. Tarjolla on viikottain vaihtuvat kaksi pataruokaa sekä kasvisvaihtoehto. Tulevina viikkoina maistellaan lihaisia patoja mm. lampaasta, hirvestä ja kaniinista.
Tuulensuun isojen oluiden viikoilla suuria olutpulloja korkkaillaan lasitarjoiltaviksi.
Alkukevät on voimakkaiden bock-oluiden kulta-aikaa etenkin Baijerin alueella. Tuulensuussakin pääsee maistelemaan näitä vielä kalsakoihin kevätkeleihin sopivia tuhteja lämmittäjiä.
Nordic uudistaa ruokalistaansa lisäten annoksia kevään kuluessa. Maaliskuusta alkaen joka kuukausi valikoimaan ilmestyy uusi annos, joka myös jää listalle. Ensimmäisenä liitutaululistalle tiensä vinkaisee villisika, jota on hauduteltu Nordicin keittiön uunissa yön yli, vähintään 12 tunnin ajan.
Tuulensuussa kuohuvat nyt huikeat puolalaiset oluet. Juuri ravintolaan saapuneet maltaiset herkut tulevat osittain ennestään tutuista panimoista, mutta ravintolaan on saatu myös runsaasti uusien panimotuttavuuksien tuotteita siemailtaviksi.
Vuoden Olutravintolaksi tänäkin vuonna valittu Gastropub Tuulensuu osti 2008 pienen alle 10 tynnyrin erän vuosikertaolutta.
Tampere tempaisi oluen saralla jälleen! Gastropub Tuulensuun baarimestari Juha Sorsa vei komeasti voiton Suomen Olutmestari 2014 -finaalissa. Ravintola-alan ammattilaisille järjestetyn kilpailun huikea finaali kisattiin lauantai-iltana 12. lokakuuta ravintola Le Bonkissa Helsingissä.
UkkoMetso on nyt auki täysin palkein, eli keittiön puolella on päästy kokkaamaan krouvia ruokaa hanoista valuteltavien oluiden kaveriksi. Annokset ovat sen kokoisia, että nälkä lähtee varmasti, mutta myös kevyempiä salaattivaihtoehtoja löytyy.
UkkoMetso on nyt auki täysin palkein, eli keittiön puolella on päästy kokkaamaan krouvia ruokaa hanoista valuteltavien oluiden kaveriksi. Annokset ovat sen kokoisia, että nälkä lähtee varmasti, mutta myös kevyempiä salaattivaihtoehtoja löytyy.
KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY
Plevnan olut- ja ruokaterassi on mainio kesäkohde Tampereen vanhassakaupungissa Finlaysonilla. Kesäiset oluet ja ravintolan suvinen lista tarjoavat mainioita makuja niin tuopeista kuin lautasiltakin.
Lista...














