KotiArkistoidutOlutravintola UkkoMetso toi Tampereelle kotimaiset pienpanimo-oluet laajalla skaalalla

Olutravintola UkkoMetso toi Tampereelle kotimaiset pienpanimo-oluet laajalla skaalalla

Tampereen uusin olutravintola on krouvimainen ja krouvia ruokaakin tarjoileva UkkoMetso. Sen oluthanoista virtaa täyslaidallinen ympäri Suomea tulevia pienpanimo-oluita ja niitä on luvassa vielä lisääkin.

Koko kesän terassia avoinna pitänyt UkkoMetso avasi ovensa nyt myös sisätiloihin entisen Esplanadin tiloihin ravintolahuoneistoon, jossa ravintolatoiminnalla on jo pitkät perinteet. Juuri perinteet ja niiden vaaliminen ovatkin tärkeitä tekijöitä Ahosen perheen ravintoloissa, joita on tällä hetkellä Tampereen lisäksi myös Helsingissä.

Ravintolaryppään tunnetuimpia ravintoloita Tampereella ovat legendaariset Pispalan Pulteri ja Nalkalan kaupunginosan kortteliravintola Kerho. Näitä kaikkia ravintoloita yhdistää myös se, että oluen lisäksi ravintolassa tarjoillaan pöytiin myös runsaita, alusta asti itse valmistettuja ruoka-annoksia. Erityismaininnan UkkoMetsossa saa tällä hetkellä mm. kuha-annos, jonka eväkäs on talon oman kalastajan suoraan Näsijärvestä pyytämää. Ruoka tulee siis parhaimmillaan aivan lähijärvistä.

Pienpanimo-oluet ovat olutravintolan juomavalikoiman sydän

Jo paikan edellisestä ravintolasta tunnetuksi tullut ravintolapäällikkö Mika Koro laskee tottuneesti tuopin kotimaista vehnäolutta ja jutustelee mukavia asiakkaiden kanssa. Olutvalikoimassa korostuvat kotimaiset pienpanimo-tuotteet, jotka sopivatkin passelisti konstailemattomien ja reilun rehevien ruoka-annosten kumppaneiksi.

Olutvalikoista löytyy myös ihan paikallisiakin erikoisuuksia. Hanasta lasketaan Nokian Panimon Keisari Münchener -olutta, joka on kuparinruskea ja täyteläinen täysmallaherkku, sopivasti makea ja monivivahteinen lager. Pirkanmaalaisen pienpanimon Keisariolut-sarjan oluet ovat niin laadukkaita, että niitä pitäisi tarjoilla ylpeillen kaikissa Tampereen olutravintoloissa ja myös ruokaravintoloissa.

Avajaispäivänä saatavilla oli lisäksi mm. kesäisen kevyttä Prykmestar-vehnäolutta, Suomenlinnan Panimon Portteria sekä vahvasti humaloitua täysmallasolut Coyet Alea. Sandelsin oluet sekä kolmos- että nelosoluina on nostettu näyttävästi esillä UkkoMetsossa. Ulkomaisten oluiden ystäville hanaan on kelpuutettu myös britti- ja belgioluita, kuten Palm ja London Pride.

Lue lisää: Keisari Münchener Premium

Lue lisää: olutravintolat Tampere

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Toni Honko, Lifestyle Media Oy

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

Toni Honko
Toni Honko
KOHOKOHDAT.FI, Lifestyle Media Oy, 040 591 8219, toni.honko@kohokohdat.fi

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Viinitapahtumat, tastingit ja viinintekijäillalliset Tampereella

Viinitastingit, viinitapahtumat tai viinintekijäillalliset tarjoaa loistavan mahdollisuuden tutustua viinin...

Teerenpelin stand up -klubi 2026

Tampereen Teerenpelissä on kerran kuukaudessa torstaisin ja lauantaisin naurulihaksia venäyttäviä stand up -koomikoita.

Riistakausi 2026 Tampereen ravintoloissa: peuraa, poroa, hirveä, fasaania, …

Parhaillaan meneillään oleva jahtikausi tuo Tampereen ravintoloiden pöytään Suomen luonnon parhaat antimet. Riistaa ravintoloissa, olkaa hyvä!

Joululounas Tampere 2026 – Poiminnot Tampereen jouluisista mauista

Poimimme tänne Tampereen joululounaat ja joulubrunssit joulukuussa 2026. Joulunalusaikaan...