KotiArkistoidutVuoden 2013 Olutravintola tarjoilee vuosikertaolutta talvioluena

Vuoden 2013 Olutravintola tarjoilee vuosikertaolutta talvioluena

Samichlaus olut on kypsymisen tuomien aromien ja vahvan alkoholipitoisuuden summa. Kuvan pullo-olut ei ole viisi vuotta kypsynyttä, kuten Gastropub Tuulensuun tynnyristä löytyvä olut.
Samichlaus-olut on kypsymisen tuomien aromien ja vahvan alkoholipitoisuuden summa. Kuvan pullo-olut ei ole viisi vuotta kypsynyttä, kuten Gastropub Tuulensuun tynnyristä löytyvä olut. Suositus: Jälkiruoan kanssa puoli pullollista tai jälkihyvän asemesta.

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

Kulinaristinen jouluolut

Vuoden Olutravintolaksi tänäkin vuonna valittu Gastropub Tuulensuu osti 2008 pienen alle 10 tynnyrin erän vuosikertaolutta. Samichlaus-olut on parantunut tynnyrissä jo viisi vuotta, mutta ei parane enää, sillä se juodaan nyt pois! Herkkua on nautiskeltu ravintolassa viime lauantaista lähtien, ja tynnyri on epäilemättä tyhjä tulevan viikonlopun jälkeen.

Oluen vahva alkoholipitoisuus on juoman jalostumisen salaisuus ja kypsymisen tuomat aromit sen maun lähde. 2009 tankitettuja oluita on avattu Tuulensuussa joka vuosi niiden alituisesti jalostuessa. Tämän vuoden jälkeen kellarista löytyy enää yksi tynnyri, joka avataan ensi vuonna. Nyt jouluolut alkaa olla parhaimmillaan.

– Tämä on ihan ***tanan hyvä olut ja se sopii parhaiten jälkiruoaksi nautittuna. 0,25 tuopin hinta on 7,5 euroa, kertoo Jani Mikkonen tiskin takaa.

– Keski-Euroopassa ja etenkin Belgiassa on tarjolla paljon vuosikertaoluita, kyseisestä oluesta innoissaan oleva Mikkonen kertoo.

Tätä juttua kirjoitettaessa myös oluenjano kiihkoutuu ylimmilleen. Isot onnittelut jälleen Gastropub Tuulensuulle. Kuinka monta kertaa Sami Lappalaisen isännöimä olutravintola on jo valittu Vuoden Olutravintolaksi?

www.olutopas.info

Teksti ja kuvat: Toni Honko, Lifestyle Media Oy

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY


[include]a_tuulensuu.php[/include]


Toni Honko
Toni Honko
KOHOKOHDAT.FI, Lifestyle Media Oy, 040 591 8219, toni.honko@kohokohdat.fi

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Kahvila Laikku avautuu syksyllä Tampereen G Livelabista tutun huipputiimin operoimana

G Livelab Tampereen ja Nekalabin operaattori avaa kahvilan Kulttuuritalo...

Bistro Henriks ja Heart of Spain pintxokilpailun 2026 voittoon

Tamperrada-pintxofestivaalin yksimielinen ammattilaisraati rankkasi kisan voittajaksi Bistro Henriksin Possumunkki...

Martatkin kannustavat sienestämään – suosi sieniruokia myös tamperelaisravintoloissa

Sienikausi on käynnissä eri puolilla Suomea ja se näkyy...

Oluen matka tynnyristä lasiin uudistui huipputekniikalla tamperelaisessa irlantilaisbaarissa

Guinnessia kermaisella suutuntumalla. Typpikaasun valmistusta huoneilmasta ja olutkohtaista kaasun...