Sokos Hotels on tekemässä Suomen hotellibisneksen mittavinta konsepti- ja brändiuudistusta, jonka ensimmäinen vaihe on uuden Solo-konseptin lanseeraus. Solo on yksilöllisistä profiilihotelleista kehitetty hotellityyppi. Tampereen...
Tampereen Tullikamari on liputtanut ja toiminut elävän musiikin puolesta pian 27 vuotta. Pakkahuoneella ja Klubilla vierailee vuosittain yhteensä noin 200 000 ihmistä.
Tampereen ydinkeskustaan rautatieaseman viereen avautunut Scandic Tampere Station hotelli käynnistää kaupungin hotellitarjonnassa uuden aikakauden. Tyylikkäässä ja urbaanissa hotellissa tunnelma vaihtuu vuorokaudenajan mukaan muun muassa...
TAMPEREEN KABINETIT  Bistro Henriks uudistui vuoden 2024 alussa isosti ja ravintolan isoin kabinettitila otettiin salin käyttöön. Tila on kuitenkin edelleenkin kabinettitilana käytettävissä, sillä liukuovella...
Kestävä matkailu vahvistuu Suomessa ja matkailijalle tarjolla olevat ekologiset majoitusvaihtoehdot lisääntyvät. Suomessa on nyt jo 30 kansainväliset Green Key -ympäristökriteerit täyttävää majoituskohdetta. Tampereen tuoreimmat...
Finlaysonin Palatsi sykäyttää jälleen komein viinein. Nyt ravintolaan on saatu itävaltalaisen Esterházyn jaloja juomia siemailtaviksi. Niistä löytyy hyviä kumppaneita myös juuri vaihtuneelle syksyiselle kausimenulle, jonka annoksissa maistuvat ravut, riista ja marjat.
Tampere-talolle on myönnetty Joutsenmerkki ensimmäisenä kongressikeskuksena Pohjoismaissa. Talo oli pilotoimassa Pohjoismaista kehitystyötä, jossa hotelleille, ravintoloille ja kongressikeskuksille laadittiin yhtenäinen Joutsenmerkki-kriteeristö. Tampere-talolle myönnettiin Joutsenmerkki 2. toukokuuta 2014. Joutsenmerkki kertoo kuluttajalle tuotteen ja palveluiden olevan ympäristön kannalta parhaiden joukossa.
Kokoukset Tampereella eivät ole pikkubisnestä. Tampere-talon kokousasiakkaat käyttivät vuonna 2013 yhteensä 14,5 miljoonaa euroa hotelleihin, ravintoloihin, oheispalveluihin ja ostoksiin Tampereen alueella.
Maalaistunnelmaisen kodikasta kartanomajoitusta löytyy Tampereella yllättävän läheltä keskustaa, Ahlmanilta. Uudistetuissa Ahlmanin Kartanon huoneissa yöpyvät niin yksittäiset matkaajat kuin juhlivat tai kokoustavat ryhmätkin kaikessa rauhassa keskellä...
Laukon kartano on yksi Suomen suosituimmista kulttuurikohteista. Monipuolisen ja tasokkaan taide- sekä kesäkonserttikimaran lisäksi myös ruokakulttuuri on arvossaan, kuten Laukossa on aina ollut. Ravintola...
Jenni Vartiainen on kokki, ravintolakondiittori, myyntipäällikkö sekä tapahtumajärjestäjä. Niiden sijaan hän ei ole kenenkään kekkereissä laulamassa Missä muruseni on, vaikka sitä on rimputellen pyydetty monta kertaa. Olympia-korttelin...
Suomirockin ikonilla Eppu Normaalilla on oma nimikkoaitio Nokia Arenalla. Aitioon mahtuu 22 henkilöä ja sieltä on suora näkymä ottelutapahtumissa jäälle ja konserteissa lavalle. Aitiota...