Suomirockin ikonilla Eppu Normaalilla on oma nimikkoaitio Nokia Arenalla. Aitioon mahtuu 22 henkilöä ja sieltä on suora näkymä ottelutapahtumissa jäälle ja konserteissa lavalle. Aitiota voivat vuokrata Nokia Arenan tapahtumiin niin yritykset kuin yksityishenkilöt. Muina aikoina se palvelee esimerkiksi kokouskäytössä.

Eppunormaali -nimikkoaitio Nokia Arenalla
Eppunormaali -nimikkoaitio Nokia Arenalla. Kuvaaja: Toni Ahonen
TOIMITUKSEN VINKKI! Ehkä huomionarvoista on myös muistuttaa, että aitio on mainio juhlakabinetti vaikkapa synttäreihin – miksei myös yllätyssynttäreihin sellaiselle syntymäpäiväsankarille, jonka suosikki Eppu Normaali on.

Aitiossa voi areenan tapahtumien seuraamisen ohella tutustua yhtyeen memorabiliaan. Esillä on runsaasti bändin historiaan liittyviä tuotteita ja tavaroita, joita isolle yleisölle ei ole aiemmin esitelty. Rekvisiitan ohessa on myös tuotteita taustoittavia kiinnostavia tarinoita. Lisäksi aitiossa voi kuvauttaa itsensä luonnollisessa koossa olevan Martti Syrjä -figuurin kanssa. Muistoksi vierailusta voi napata mukaansa Baarikärpäsenä Eppu-aitiossa -tuopinalusen.

Aitiota hallinnoivat yhtyeen oma Aknepop Oy sekä heidän sidosryhmäkumppaninsa ProPromotion Oy ja Backstage Rock Shop Oy.

Nokia Arenalla on tarjolla konsertteja, jääkiekko-otteluita ja muuta viihdettä. Elämysareena on avoinna ympäri vuoden ja siellä yleisöä palvelee kymmenet ravintolat, kasino ja hotelli.

Tutustu aitioon: www.eppuaitio.fi

Uros Live -areenan avajaiset. Kuvaaja: Harri Hinkka
Eppu Normaali esiintyi Nokia Arenan avajaisissa yhdessä Tampere Filharmonian kanssa. Kuvaaja: Harri Hinkka